Kasvi tahtoo tiukat rajat häpeälaille

Kansanedustaja Jyrki Kasvi on jättänyt rinnakkaislakialoitteen hallituksen tekijänoikeuslakia koskevaan esitykseen. Hän haluaa asettaa tuomioistuimille tiukat rajat niin kutsutun häpeärangaistuksen käyttöön.
Markku Reiss
6.4.2006 12:00
Kommentit 0

Hallituksen esityksen mukaan tekijänoikeuden loukkauksista tuomittu voisi joutua julkaisemaan tuomionsa omalla kustannuksellaan esimerkiksi lehdessä.

Kasvin rinnakkaislakialoitteen allekirjoittajina oli kansanedustajia viidestä eri puolueesta.

- Hallituksen lakiesitys on tuomassa Suomen lainsäädäntöön uudentyyppisen rangaistuksen yksittäiseen rikoslajiin. Tällainen lisähäpeärangaistus ei kuulu suomalaiseen oikeusperinteeseen, eikä sitä tule hyväksyä. Vaarana tässä on myös se, että vastaava lisärangaistuskäytäntö leviää tulevaisuudessa muuhunkin lainsäädäntöön, kertoo Kasvi tiedotteessaan.

Hallituksen ehdotus perustuu EU:n tekijänoikeusdirektiiviin, joka Kasvin mielestä mahdollistaa lainsäätämiseen myös kansallista liikkumavaraa.

- Julkaisemisvelvoitetta ei saa käyttää lisärangaistuksena, eikä se saa aiheuttaa tuomitulle tuomioon verrattuna kohtuuttomia taloudellisia seurauksia. Myös eduskunnan talousvaliokunnan mielestä direktiivin olisi pitänyt kohdistua vain kaupallisessa tarkoituksessa tehtyihin tai huomattavaa vahinkoa aiheuttaneisiin tekijänoikeuksien loukkauksiin.

Kovempiakin esityksiä tekeillä

Kasvi kertoo, että tekijänoikeusrintamalla on tekeillä vielä kovempiakin esityksiä. EU:ssa on tehty esitys uudeksi tekijänoikeusrikosten tutkintaa ja rangaistuksia koskevaksi direktiiviksi, joka edellyttäisi muun muassa sitä, että tekijänoikeusjärjestöt olisi otettava mukaan epäiltyjen tekijänoikeusrikosten esitutkintaryhmiin.

Ryhmistä tulisi Kasvin mukaan tavallaan kaupallisia poliiseja, jotka valvoisivat tutkinnassa omia etujaan. Direktiiviehdotus sai eduskunnassa Kasvin näkemyksen mukaan kriittisen vastaanoton.

Lisää Aiheesta
UutinenHäpeärangaistus tekee yhä tuloaan (5.6.2006 15:57)
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Tv-yhtiöt hymisevät: Ei tullut huutokauppaa

Jussi Nukari / Lehtikuva

Televisioyhtiöt ovat tyytyväisiä esitykseen sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta. Tv-talot onnistuivat torjumaan pelätyn taajuushuutokaupan.

IBM antoi porttikiellon Sirille

Apple

Tietotekniikkajätti IBM pitää puheentunnistaja Siriä ja tallennuspalvelu Dropboxia tietoturvariskinä.

Nestespoil.com ei toimi enää

Ruutukaappaus

Ruotsalainen palveluntarjoaja laittoi Greenpeacen protestisivuston kiinni ennen kuin osoitteesta jätettyä valitusta oli käsitelty.

 
Dilbert – 23.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949