Ylen Tunturi: Vaatimus kännykkä-tv:n tekijänoikeusmaksusta on typerä

- Olen nyt useamman vuosikymmenen ollut näiden asioiden kanssa tekemisissä, mutta tämä on kyllä tyhmintä, mitä minä olen kuullut. Tekijänoikeusjärjestöt ovat ahneudessaan nyt astuneet tyhjän päälle.
Tunturi sanoo olevansa huolissaan myös opetusministeriön asettumisesta yksipuolisesti ja heikoin perustein tekijänoikeusjärjestöjen taakse.
Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmän valmisteleman lakiluonnoksen mukaan digi-tv-toimiluvan haltijoiden ei tarvitse maksaa toiseen kertaan tekijänoikeuskorvauksia, jos ne lähettävät digi-tv-ohjelmaa samanaikaisesti kännykkä-tv-verkossa.
Työryhmässä oli liikenne- ja viestintäministeriön virkamiesten lisäksi televisioyhtiöiden ja operaattoreiden edustajia. Lakiluonnos lähetettiin lausunnoille marraskuussa. Takaraja lausunnoille oli 31. tammikuuta.
Muutokset kohdistuvat viestintälainsäädäntöön mutta vaikuttavat nykyisessä muodossaan myös tekijänoikeuslakiin.
Alkuperäinen vai ei?
Teosto, Kopiosto ja Gramex tyrmäävät lausunnoissaan ajatuksen korvauksien jättämisestä pois, koska heidän mielestään kännykkä-tv-lähetys ei tekijänoikeudellisessa mielessä ole alkuperäinen.
Opetusministeriö kritisoi lausunnossaan tekijänoikeuslain muuttamista "piilotetusti". Korvausasiassa opetusministeriö on järjestöjen kannalla.
- Kun televisio- tai radiolähetys lähetetään samanaikaisesti ja muuttamattomana alkuperäisen lähettäjäyrityksen toimesta toisessa lähetysjärjestelmässä, kysymys on erillisestä, uudesta lähettämisestä, eikä samasta alkuperäisestä lähetyksestä, Opetusministeriö linjaa.
Tunturin mukaan kyseessä olisi taas ilman muuta alkuperäinen lähetys.
- Yleisradio lähettäisi viereisistä lähettimistä kahdella eri tekniikalla samanaikaisesti, täysin saman ohjelman täysin samalle yleisölle, hän selittää.
Sekä opetusministeriö että tekijäoikeusjärjestöt ilmaisivat lausunnoissaan huolensa myös esityksen kilpailua rajoittavista vaikutuksista, koska digi-tv:n toimiluvan haltijat saivat ilmaista sisältöä lähetyksiinsä.
- Ei kai sillä, maksaako Yleisradio kaksinkertaiset korvaukset vai ei, ole mitään tekemistä dvb-h-toimintaa aloittavien alalle tulon kanssa, Tunturi ihmettelee.
"Ei mene läpi"
Tunturi sanoo, että ajatus kaksinkertaisista maksuista on mille tahansa tv-yhtiölle mahdoton.
- En näe mitään mahdollisuutta, että tämä menisi läpi. Sehän todennäköisesti estäisi näiden uusien teknologioiden käyttöönoton.
- Opetusministeriön edustaja vielä joulun alla totesi ministeriön kantana, että uusien teknologioiden käyttöönotto ei tuo uusia korvauksia, hän kertoo.
Tunturin mukaan Yle joutuu harkitsemaan kännykkä-tv-toimintaan lähtemistä uudestaan, jos maksuja ryhdytään perimään kahteen kertaan.





























Kommentit (1)
Täydellisen jäävi päättämään yhtään mitään tekijänoikeusasiaa, lain kirjoittamisesta puhumattakaan, mutta siellä mies vain istuu ja antaa teostomafian lausuntoja OPM:n nimissä. Aitoa stalinismia, jossa suosikkivirkamiehet saavat tehdä mitä tahansa ja mikään taho ei tutki heidän tekemisiään: Kun ei tutkita, ei tarvitse nostaa syytettä eikä jakaa tuomioita ja valtakunnassa on siis kaikki hyvin: Ei ole korruptiota eikä mädännäisyyttä hallinnossa. Sitä kun ei mitata millään todellisuusmittarilla, vaan tuomioilla ja niitähän ei koskaan tule kun ei koskaan tutkita.
(Liedes on jo harvinaisen härski tapaus, hän on saanut varoituksen eduskunnan oikeusasiamieheltä, mutta eiköhän oikeusasiamieskin ole pantu ruotuun jo tähän mennessä ja uusia tutkimuksia ei tule.)