Komissio: Kopiosuojauksen purkamisesta ei tarvitse rangaista

Komissio on vastannut europarlamentaarikko Henrik Laxin (r.) tekemään kirjalliseen kysymykseen Suomen omaksumasta linjasta yksityisen kopioinnin ja kopiosuojauksien kierron sääntelyssä. Komission mukaan direktiivi ei vaadi rangaistusseuraamuksia.
Suomessa kopiosuojauksen kiertämisestä voidaan tuomita sakkoihin, vaikka se tapahtuisi yksityisen kopion valmistamiseksi. Rikoslaista löytyy myös ankarammin sanktiotu "teknisen suojauksen kiertäminen", josta rangaistuksena on enintään vuosi vankeutta.
"Mustaa valkoisella"
Kulttuuriministeri Tanja Karpela (kesk.) puolusti rikosoikeudellisia seuraamuksia syksyllä direktiivin vaatimuksilla, joista hän kertoi opetusministeriön saaneen tietoa suoraan komissiosta.
Kasvi oli tekijänoikeuslain uudistuksen jatketussa ensimmäisessä käsittelyssä muun muassa kummastellut, miksi ostetun tallenteen suojauksen kiertäminen on rangaistavaa ja luvatta levitetyn musiikin kopiointi vain moitittavaa.
Karpela vastasi, että ministeriö on saanut "kirjallisesti mustaa valkoisella erittäin tarkkaa tietoa komissiolta".
- Direktiivihän edellyttää, että jäsenvaltiot säätävät kiertämisen kiellon rikkomisesta johtuvat seuraamukset ja oikeussuojakeinot, joiden on oltava tehokkaita, oikeansuhteisia ja vakuuttavia.
Karpela myös lisäsi, että lainsäädäntö kiistakysymyksen osalta on lievempi kuin direktiivi sallisi, koska kopiosuojauksen saa kiertää saadakseen teoksen nähtäväksi tai kuultavaksi.
Komissio julkaisee selvityksen
Komissio kertoo vastauksessaan selvittäneensä "teknisten toimenpiteiden" käyttöä ja yksityisen kopioinnin ns. kasettimaksuja.
Selvityksestä käy ilmi, että teknisten toimenpiteiden positiivinen kehitys on ollut hyvin rajallista. Lisäksi komission mukaan selvitys osoittaa, että hyvitysmaksut eri jäsenvaltioissa poikkeavat toisistaan ja että keräyksen ja jakelun avoimuus on puutteellista.



























