Lex Karpelan rajoja haetaan kansalaistottelemattomuudella

Rauhala on avannut tekijänoikeuslain organisoitua rikkomista varten postituslistan sekä julkaissut toimintasuunnitelman kansalaistottelemattomuuden toteuttamiseksi vuodenvaihteen jälkeen.
- Suunnitellun kansalaistottelemattomuuden ytimen muodostaa organisoitu keskustelupalvelu, jonka osallistujien on tarkoitus informoida muita erilaisista tavoista kiertää erilaisia kopiosuojauksiksi itseään nimittäviä käytönestojärjestelmiä.
Laki kyseenalaistetaan
Rauhala selittää toimintasuunnitelmassa, että kampanjan tarkoitus on selvittää, mitä tekijänoikeuslain perusteluissa tarkoitetaan organisoidulla palvelulla, jossa kopiosuojausten kierto-ohjeiden levittäminen saattaa olla kiellettyä.
- Kampanjan tarkoituksena on kuitenkin lain kyseenalaistamisen lisäksi pakottaa viranomaiset täsmentämään rajanvetoa siitä, mitä laki itse asiassa kieltää ja mitä ei, joten kampanja on onnistunut myös mikäli se osoittaa kierto-ohjeiden organisoidun levittämisen lopulta lailliseksi.
Ohjeiden lähettäminen postilistalla alkaa suunnitelmien mukaan vuodenvaihteen jälkeen, kun laki on tullut voimaan. Rauhala aikoo järjestää myös "joukkoilmiantautumisretkiä" poliisiasemille. Hän myös lupaa viiden sentin palkkion tuhannelle ensimmäiselle kierto-ohjeen lähettäjälle.
Ote lain perusteluista:
"Myös teknisen suojauksen poistamista tai kiertämistä koskevien ohjeiden tarjoaminen voi olla säännöksessä [50 b §] tarkoitettua salauksen purkupalvelua sellaisissa tapauksissa, jossa salauksen kiertämisohjeiden antaminen tapahtuu esimerkiksi organisoidun palvelun puittessa."




























