Tekijänoikeuslakiin puuhataan "häpeärangaistusta"

Hallituksen esityksen mukaan tekijänoikeuden loukkauksista tuomittu joutuu julkaisemaan omalla kustannuksellaan tuomionsa esimerkiksi lehdessä.
Hallituksen esitys teollis- ja tekijänoikeuksia koskevan lainsäädännön muuttamisesta perustuu EU:n tänä vuonna hyväksymään "IPR Enforcement" -direktiiviin.
Esityksen luonnos on ollut lausuntokierroksella, eikä opetusministeriö usko sen ehtivän eduskuntaan ennen vuodenvaihdetta. Tekijänoikeuslain lisäksi muutokset koskevat muun muassa tavaramerkkilakia, toiminimilakia ja patenttilakia.
"Paluu keskiaikaan"
Lausunnon esityksestä antanut kansalaisjärjestö Electronic Frontier Finland pitää suurinta osaa muutoksista pätevänä direktiivin minimitoteutuksena.
Kritiikkiä kirvoittaa kuitenkin tekijänoikeuslakiin tehtävä muutos, jonka mukaan tekijänoikeuden loukkausta koskevassa riita-asiassa tuomittu henkilö tai elinkeinonharjoittaja on velvollinen julkaisemaan tuomionsa lehdessä, jos kantaja niin vaatii. Esityksen perustelujen mukaan muutos ei koskisi rikosoikeudellisia tuomioita.
- Ehdotettu "häpeärangaistus" yksityishenkilöille on täysin vieras oikeusjärjestyksellemme ja paluu keskiaikaan, järjestö toteaa.
Esityksen perustelujen mukaan vastaava pykälä löytyy myös elinkeinotoimintaa säätelevästä lainsäädännöstä. EFFI huomauttaa, ettei kyseinen lainsäädäntökään koske yksityishenkilöitä.
- Pykälä pitäisikin rajata vastaavasti koskemaan ainoastaan ammattimaisesti toimivia elinkeinonharjoittajia (tekijänoikeusrikoksen tunnusmerkistö). Tällöin esitys olisi myös perustuslain kannalta ongelmattomampi.
EFFI:n mielestä menettely olisi kohtuuton yksityishenkilölle, vaikka nimeä tai yksityiselämään viittaavia kohtia ei julkaistaisikaan.
Lisää EFFI:n lausunnosta digitodayn tekijänoikeusblogissa.




























