Kansanliike: Ministeriö pelasi tekijänoikeusasiassa likaista peliä

Masinointi.org-kansanliike väittää saaneensa opetusministeriöltä virheellistä tietoa tekijänoikeuslain ja rikoslain etenemisen aikataulusta.
Markku Reiss
17.10.2005 09:01
Kommentit 1

Kansanliikkeen mukaan se ei väärien tietojen takia ehtinyt toimittaa presidentti Tarja Haloselle adressiaan ennen lain vahvistamista.

Masinointi.org sai tiedon aikataulusta 7.10. opetusministeriön johtajalta Jukka Liedekseltä. Viime tiistaina 11.10. Liedes ei osannut arvioida, milloin hän toimittaa lain presidentille allekirjoitettavaksi. Torstaina 13.10. oikeusministeriö ilmoitti, että lainmuutokset esitellään presidentille perjantaina 14.10. Adressikampanjan aikataulu perustui alkuperäisiin tietoihin.

Tiedotteessaan Masinointi.org kertoo hyväntahtoisen aikeensa vesittyneen kiirehtimisen vuoksi. Kiirehtiminen muistuttaa liikkeen mielestä lähinnä likaista peliä, kun otetaan huomioon annettujen tietojen ristiriitaisuus. Kansanliikkeessä epäillään, että aikataulumuutos on ollut tahallinen ainakin osittain, jotta niin olisi saatu lakimuutokset vahvistettua ennen adressin luovuttamista.

Adressin luovuttaminen tasavallan presidentille ei enää ole mahdollista ennen lain hyväksymistä. Masinointi.org aikoo silti luovuttaa adressin tilanteen muuttumisesta huolimatta.

- Emme aio antaa tällaisen byrokraattitason vehkeilyn vaikuttaa kansalaistoimintaamme, vaan tietenkin aiomme esittää huolemme presidentti Haloselle, kertoo Masinointi.org:in adressikampanjavastaava Rasmus Anderssén.

Adressikampanja jatkuu toistaiseksi alkuperäisen aikataulun mukaisesti maanantaihin 17.10. asti, jonka jälkeen nimilistat palautetaan ohjeiden mukaisesti. Adressi luovutetaan myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Lisää Aiheesta
UutinenPresidentti vahvisti Lex Karpelan (14.10.2005 12:47)
mainos

Kommentit (1)

Huono 0
Viime aikoina poliitikkojen korruptio on ollut paljon tapeetilla ja nämä tekijänoikeusasiathan on runnottu läpi hieman erikoisesti viime aikoina. Olisikohan syytä perehtyä mahdollisiin lautakasoihin myös tekijänoikeusasioiden tiimoilta?
Korruptiota?
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

IBM antoi porttikiellon Sirille

Apple

Tietotekniikkajätti IBM pitää puheentunnistaja Siriä ja tallennuspalvelu Dropboxia tietoturvariskinä.

Lumian Skype-tuki loppui nopeasti

Nokia

Nokia luuli aiemmin, että Lumia 610 selviytyisi Skypen pyörittämisestä. Nyt yhtiö on kuitenkin tullut toisiin aatoksiin ja vetää ohjelman markkinoilta.

Televisio hyppää kokonaan teräväpiirtoon vuonna 2026

Lehtikuva

Suomi venyttää siirtymistä teräväpiirtoaikaan. Kaikki televisiokanavat siirtyvät teräväpiirtoon vuonna 2026, liikenne- ja viestintäministeriö esittää sähköisen median viestintäpoliittisessa ohjelmassa.

 
Dilbert – 23.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949