Teostolta kiitos EU:n musiikkisuositukselle

Suosituksella halutaan varmistaa, että musiikkiteosten oikeudenomistajat voivat järjestää online-oikeuksiensa hallinnoinnin joustavasti. Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teoston mukaan tavoitteena on myös turvata heidän teostensa markkina-arvo.
Suositus edellyttää lisäksi, että musiikin verkkopalveluiden tarjoajat voivat hankkia koko Euroopan kattavia käyttölupia.
"Suositus antaa hyvän pohjan"
Teoston toimitusjohtaja Katri Sipilä sanoo Teoston kannattavan komission tavoitteita. Eurooppalaiset tekijänoikeusjärjestöt ovat jo joitakin vuosia kehittäneet ratkaisuja, joilla halutaan edistää musiikin vaivatonta ja kattavaa saatavuutta sekä niiden laillista käyttöä internetissä. Kaikki tätä tukevat toimet ovat Sipilän mukaan tervetulleita.
- Suositus edellyttää tekijänoikeusjärjestöiltä läpinäkyvyyttä sekä oikeudenomistajien ja musiikkia käyttävien asiakkaiden tasavertaista ja syrjimätöntä kohtelua. Nämä ovat kannatettavia tavoitteita. Suositus antaa hyvän pohjan jatkaa online-musiikin uudenlaisen hallinnointimallin kehittämistä, Sipilä uskoo.
Teosto on tuonut suosituksen valmisteluvaiheessa esiin pienellä kieli- ja kulttuurialueella toimivien tekijöiden näkökulmaa.
- Kansalliset tekijänoikeusjärjestöt myötävaikuttavat vahvasti Euroopan musiikin monimuotoisuuteen. Jos musiikin online-lisensiointi jäisi muutamalle suurelle järjestölle Euroopassa, miten kävisi pienten alueiden musiikkirepertoaarin, Sipilä painottaa.




























