Star Wreck kiitää bittiavaruudessa

Keskiyöllä lokakuun ensimmäisenä Magentasites aloitti "Star Wreck: In the Pirkinning" -elokuvan globaalin verkko-jakelun useilta omilta palvelimiltaan useassa eri maassa ja maanosassa. Elokuvan on voinut tallentaa palvelimilta joko suoraan tai BitTorrent-vertaisverkkoteknologian avulla.
Tuomas Karvonen
6.10.2005 10:16
Kommentit 0

Suomalaiselokuvaa on ensimmäisten neljän päivän aikana tallennettu yli 400.000 kertaa ja sen on todennäköisesti katsonut vielä suurilukuisempi joukko katsojia eri puolilla maailmaa. Elokuvasta on tulossa hyvin nopeasti yksi kaikkien aikojen katsotuimmista suomalaisista elokuvista, Magenta hehkuttaa.

"Star Wreck: In the Pirkinning" on science fiction -komedia ja ensimmäinen suomalainen kokoillan erikoistehoste-elokuva. Elokuvaa on tehty seitsemän vuotta pääosin harrastelijavoimin, ja parhaillaan kuvauksiin on osallistunut kolmesataa ihmistä.

Mukana on muutama ammattinäyttelijä, kuten Kari Väänänen ja Karolina Blackburn. Elokuvalla ja sen aikaisimmilla osilla on suuri kannattajajoukko Suomessa ja maailmalla, eritoten USA:ssa.

Talkoohengessä

Osapuolten mukaan elokuvan julkaiseminen internetissä suoraan vapaaseen levitykseen on uraauurtava ja elokuvateollisuudelle suuntaa näyttävä teko. Magenta arvioi järjestämänsä globaalin levityksen olevan yksi kaikkien aikojen suurimmista verkkolevityksistä koko internetin historiassa.

Suurimittaisia elokuvan levityksiä on tehty laittomin keinoin vertaisverkkojen kautta, muun muassa Star Wars -trilogian kolmas osa "Sithin kosto" levisi tällä tavoin ympäri maailmaa elokuvan ensi-illan aikoihin. Nyt toteutetun suuruista laillista levitystä ei kuitenkaan ole internetin historiassa nähty aikaisemmin, Magenta uskaltaa väittää.

- Elokuva tuotettiin talkoohengessä - raha ei vaihtanut omistajaa oikeastaan missään vaiheessa - joten halusimme viedä tuotannon loppuun asti samanlaisena. Aloimme myös miettimään asiaa markkinoinnin kannalta, ja totesimme, että hyvä tuote myy itse itseään. Ja päätyisihän elokuva nettiin laittomastikin, sitähän ei voi estää mitenkään tänä päivänä, kommentoi elokuvan tuottaja Samuli Torssonen yhteistyötä Magentan kanssa.

Magentan toimitusjohtaja Taneli Tikka jatkaa: - Päätimme lähteä jakelemaan elokuvaa yhteistyössä tekijöiden kanssa ennen kaikkea siksi, että se toimii erinomaisena esimerkkinä kyvystämme toteuttaa suuren mittaluokan maailmanlaajuisia jakeluita ja kuluttajapalveluita.

Magentasites Oy on asiakaskohtaisten raskaiden ja vaativien palveluiden ylläpitämiseen erikoistunut hosting- ja internetin infrastruktuuriyhtiö ja kuuluu Ruukki-konserniin.

Lisää Aiheesta
UutinenMagentasites matkaa Nebulalle (16.5.2006 12:36)
UutinenStar Wreck pääsee televisioon (31.12.2005 18:59)
UutinenBitTorrentin perustaja Suomeen (27.10.2005 11:36)
UutinenVideo valtaa vertaisverkkoja (12.8.2005 09:07)
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

IBM antoi porttikiellon Sirille

Apple

Tietotekniikkajätti IBM pitää puheentunnistaja Siriä ja tallennuspalvelu Dropboxia tietoturvariskinä.

Lumian Skype-tuki loppui nopeasti

Nokia

Nokia luuli aiemmin, että Lumia 610 selviytyisi Skypen pyörittämisestä. Nyt yhtiö on kuitenkin tullut toisiin aatoksiin ja vetää ohjelman markkinoilta.

Televisio hyppää kokonaan teräväpiirtoon vuonna 2026

Lehtikuva

Suomi venyttää siirtymistä teräväpiirtoaikaan. Kaikki televisiokanavat siirtyvät teräväpiirtoon vuonna 2026, liikenne- ja viestintäministeriö esittää sähköisen median viestintäpoliittisessa ohjelmassa.

 
Dilbert – 23.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949