Suomen IBM vähentää kolmesataa

Italialaisilla IBM:n henkilöstöjärjestösivuilla on esitelty yhtiön henkilöstävähennyksiä Euroopassa. IBM European Works Councilin mukaan suhteellisesti kovimmat saneeraukset osuvat Suomeen ja Ruotsiin. Molemmista maista henkilökuntaa vähennetään yli 18 prosenttia, Suomesta 300 ja Ruotsista 750 ihmistä.
Lomalta tavoitettu IBM:n Suomen toimitusjohtaja Pyry Lautsuo vahvistaa luvut paikkansa pitäviksi.
- Olemme tehneet järjestelyjä, joilla lähitukea on ulkoistettu toiseen yhtiöön, Lautsuo selvittää, mutta ei halua vielä paljastaa kumppaniyrityksen nimeä.
Ulkoistuksen myötä uuden työnantajan palvelukseen siirtyy Lautsuon mukaan 100-130 ibm:läistä. Suomen yhtiön palveluksessa on noin 1500 ihmistä.
- Lisäksi olemme toteuttaneet perinteiseen tapaan näitä vähennyksiä. On tarjottu eläkepaketteja ja osa on lähtenyt vapaaehtoisesti. Irtisanomisia ei ole ollut.
Lautsuon mukaan toukokuussa ilmoitetut leikkaukset ovat nyt Suomen osalta ohi.
IBM ilmoitti toukokuussa vähentävänsä 13 000 työntekijää. Tulosjulkistuksensa yhteydessä se korotti lukua 14 500:aan eli samaan, mitä HP:kin on leikkaamassa. Leikkauksista suurin osa on kohdistumassa Eurooppaan.

















