Suomen Ohjelmistotyö sulkeutuu

Linuxia ja muita avoimen koodin tuotteita tarjonnut Suomen Ohjelmistotyö Oy on Patentti- ja rekisterihallituksen tietojen mukaan asetettu selvitystilaan.
Tuomas Karvonen
8.6.2005 21:54
Kommentit 1

- Omistajat päättivät yhtiökokouksessa asettaa yhtiön selvitystilaan ja lopettaa sen toiminnan, kertoo SOTin hallituksen puheenjohtaja ja yhtiön purkua valvova selvitysmies Erkki Kannisto ITviikolle.

Kannisto ei kommentoi sen enempää päätöksen syitä, tosin taustalla on hänen mukaansa yhtiön taloudellinen tilanne, jota hän ei sen enempää erittele.

- Omistajat tulivat ilmeisestikin siihen tulokseen, ettei toimintaa kannata jatkaa.

Kannisto pitää osakkaiden päätöstä tarkoituksenmukaisena. Selvitystila on merkitty alkamaan kesäkuun alusta, ja yhtiön toiminta on samalla pysähtynyt. Selvitystilan kynnyksellä yhtiö työllisti enää kaksi henkeä.

Varat riittävät velkojille

Selvitystila tarkoittaa yhtiön hidasta alasajoa. Se voi olla joko pakotettu, kun osakepääoma on laskenut tietyn tason alle, tai vapaaehtoinen yhtiökokouksen päätös.

SOTin kohdalla on siis kyse juuri vapaaehtoisesta selvitystilasta. Seuraavaksi yhtiö realisoi omaisuutensa ja jakaa jäännösvarat osakkeenomistajille suhteessa osakepääomaan.

Jos velkoja on enemmän kuin varoja, niin selvitysmiehen kuuluu hakea yhtiö konkurssiin. Kanniston mukaan tätä vaaraa ei ole.

Yhtiötä veti pitkään Santeri Kannisto, joka kuitenkin erosi viime vuoden lopulla. Hän ilmoitti tuolloin lähdön olevan henkilökohtainen ratkaisu, joka liittyy hänen uuteen avioliittoonsa ja elämäntilanteeseensa.

Lisää Aiheesta
UutinenKuutti nostaa SOT:n purjeet (14.12.2006 15:27)
UutinenLinux vyöryy kuntien palvelimiin (25.5.2005 16:14)
UutinenSanteri Kannisto irtisanoutui SOTista (4.11.2004 09:27)
mainos

Kommentit (1)

Huono 0
Tämä uutinen on wanha!
Pertsa
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

IBM antoi porttikiellon Sirille

Apple

Tietotekniikkajätti IBM pitää puheentunnistaja Siriä ja tallennuspalvelu Dropboxia tietoturvariskinä.

Lumian Skype-tuki loppui nopeasti

Nokia

Nokia luuli aiemmin, että Lumia 610 selviytyisi Skypen pyörittämisestä. Nyt yhtiö on kuitenkin tullut toisiin aatoksiin ja vetää ohjelman markkinoilta.

Televisio hyppää kokonaan teräväpiirtoon vuonna 2026

Lehtikuva

Suomi venyttää siirtymistä teräväpiirtoaikaan. Kaikki televisiokanavat siirtyvät teräväpiirtoon vuonna 2026, liikenne- ja viestintäministeriö esittää sähköisen median viestintäpoliittisessa ohjelmassa.

 
Dilbert – 23.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949