Sähköpostimadot lomailevat

Operaattoreiden mukaan sähköpostimatojen määrä on vähentynyt jopa 50 prosenttia puolessa vuodessa. Soneralta kerrotaan, että epätoivoisten asiakkaiden avunpyyntöjäkin tulee aiempaa vähemmän.
Jaakko Kuivalainen
4.2.2005 13:51
Kommentit 0

Tarkalleen vuosi sitten siivottiin Mydoom.A-madon jälkiä. Mydoom-madot kansoittivat pahimmillaan jopa 10 prosenttia kaikesta sähköpostiliikenteestä, mikä teki matoepidemiasta kaikkien aikojen pahimman.

A-versio ei jäänyt viimeiseksi, vaan kevään mittaan sähköpostissa levisi useita uusia versioita. Vilkkaan viruskevään muita suuria nimiä olivat Bagle ja Netsky. Kesän jälkeen tilanne kuitenkin hellitti.

- Tuntuma on, että sähköpostimatojen määrä on viimeisen puolen vuoden aikana pudonnut jopa 50-60 prosenttia. Suodattimia säädetään käytännössä koko ajan, joten tarkkoja tilastoja tästä ei ole, sanoo tuotepäällikkö Jussi Hirvelä Soneralta.

Myös Elisan suodattimiin on tullut kesän jälkeen tarttunut vähemmän sähköpostimatoja.

- Syksyn aikana virusaaltojen määrä on selvästi vähentynyt; yleinen määrä on laskenut jopa kymmeniä prosentteja. Joitain piikkejä on tosin ollut. Tammikuukin on ollut joulukuuhun nähden hiljaisempi, kertoo tietoturvapalveluista vastaava osastopäällikkö Anita Ovaska.

- Tämä voi toki olla väliaikaista, ja on tässä vaihteluakin ollut. Ei virussuojauksia ja palomuureja kannata missään nimessä kytkeä pois päältä, tai jättää tietoturvaohjelmistoja ostamatta, Ovaska sanoo.

Epätoivoiset puhelut vähentyneet

Soneran sähköpostiliikenne kärsi erityisen pahasti vuoden 2003 syksyllä. Pääasiassa sähköpostimato Swenin luoma liikenne aiheutti viestinkulkuun jopa päivien viiveitä. Sonera otti pakon edessä käyttöönsä virussuodatuksen, ja useimmat muut operaattorit seurasivat perässä.

- Kyllä virusongelman pienentyminen aika paljon johtuu siitä, että kaikki operaattorit ovat ryhtyneet toimenpiteisiin liikenteen siivoamiseksi. Myös yleinen tietämys tietoturva-asioista on lisääntynyt, Jussi Hirvelä sanoo.

Hirvelä kiittelee muun muassa viranomaisten tietoturvakampanjointia, joka saa jatkoa helmikuun alussa kansallisen tietoturvapäivän merkeissä.

- Epätoivoisten asiakassoittojen määrä on vähentynyt. Jonkin verran on edelleen tapauksia, joissa laajakaistayhteyden päähään on liitetty suoraan paketista napattu päivittämätön tietokone.

Isot epidemiat ovat jääneet pois

F-Securen tutkimusjohtajan Mikko Hyppösen mukaan kahden edellisen vuoden aikana nähdyt isot epidemiat ovat jääneet pois, mutta sähköpostimadoista riittää silti kiusaksi.

- Viime vuoden kesän jälkeen suuria sähköpostimatojen aiheuttamia epidemioita ei ole ollut. En kuitenkaan sanoisi, että nyt on erityisen rauhallista.

Hyppönen kertoo, että muun muassa viime viikolla löytyi yhden päivän aikana yhdeksän muunnelmaa Bagle-madosta.

- En näe mitään syytä sille, etteikö hyvin suunniteltu ja liikkeelle laitettu sähköpostimato, joka on sosiaalisesti taitavasti toteutettu, voisi taas aiheuttaa ison epidemian.

- Totta kai me toivomme, että pahoja epidemioita ei tulekaan, Hyppönen lisää.

Yhtiö on jo ennättänyt antamaan alkuvuonna kaksi matalamman tason virushälytystä. Toisaalta viime vuoden tammikuussa varoituksia lähti seitsemän ja helmikuussa kahdeksan. Näistä kolme oli korkeamman tason hälytyksiä.

Lisää Aiheesta
UutinenNetsky ei häviä millään (7.9.2007 15:46)
UutinenMydoom käyttää taas hakukoneita (17.2.2005 13:55)
UutinenMydoom ohitti Sobigin (28.1.2004 18:50)
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

IBM antoi porttikiellon Sirille

Apple

Tietotekniikkajätti IBM pitää puheentunnistaja Siriä ja tallennuspalvelu Dropboxia tietoturvariskinä.

Lumian Skype-tuki loppui nopeasti

Nokia

Nokia luuli aiemmin, että Lumia 610 selviytyisi Skypen pyörittämisestä. Nyt yhtiö on kuitenkin tullut toisiin aatoksiin ja vetää ohjelman markkinoilta.

Televisio hyppää kokonaan teräväpiirtoon vuonna 2026

Lehtikuva

Suomi venyttää siirtymistä teräväpiirtoaikaan. Kaikki televisiokanavat siirtyvät teräväpiirtoon vuonna 2026, liikenne- ja viestintäministeriö esittää sähköisen median viestintäpoliittisessa ohjelmassa.

 
Dilbert – 23.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949