Nettisarjakuva naurattaa tuhannen stripin voimin

Suomen web-sarjakuvan pioneereihin kuuluva strippisarja Sosiaalisesti rajoittuneet on avannut arkistonsa kokonaisuudessaan. Kuluvan viikon tiistaina avattu arkisto sai heti suuren suosion: mittausyhtiö Nedstatin mukaan sivuston kävijämäärät viisinkertaistuivat heti ensimmäisenä päivänä, tekijät kertovat.
Tuomas Karvonen
4.2.2005 09:57
Kommentit 0

Web-sarjakuvana pääsääntöisesti ilmestyvää sarjakuvaa julkaistaan säännöllisesti jo viidettä vuotta. Uusi strippi ilmestyy kuudesti viikossa. Tiheä ilmestymistahti ei ole aiemmin mahdollistanut kaikkien vanhojen sarjakuvastrippien julkaisua, mutta nyt tekijät ovat avanneet kaikki stripit sisältävän arkiston kaikkien luettavaksi.

Arkisto kattaa kaikki julkaistut sarjakuvastripit vuodesta 2000 tähän päivään saakka. Yksittäisiä strippejä on julkaistu yli tuhat kappaletta ja ne kaikki ovat maksutta luettavissa.

- Sosiaalisesti rajoittuneiden tärkein julkaisukanava on nyt ja jatkossakin internet. Uskomme web-sarjakuvan tulevaisuuteen myös Suomessa, kommentoi sarjakuvaa ja käsikirjoittava Ossi Mäntylahti, mutta ei samalla sulje pois mahdollista paperijulkaisua.

Sarjakuva kertoo it-alan ihmisten työstä sekä elämästä ja todistaa, että it-alan ihmiset osaavat nauraa itselleen, tekijät sanovat.

Sarjakuvaa käsikirjoittaa Ossi Mäntylahti ja Pekka Piira ja sen taiteesta vastaa Jukka Piira.

Lisää Aiheesta
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

IBM antoi porttikiellon Sirille

Apple

Tietotekniikkajätti IBM pitää puheentunnistaja Siriä ja tallennuspalvelu Dropboxia tietoturvariskinä.

Lumian Skype-tuki loppui nopeasti

Nokia

Nokia luuli aiemmin, että Lumia 610 selviytyisi Skypen pyörittämisestä. Nyt yhtiö on kuitenkin tullut toisiin aatoksiin ja vetää ohjelman markkinoilta.

Televisio hyppää kokonaan teräväpiirtoon vuonna 2026

Lehtikuva

Suomi venyttää siirtymistä teräväpiirtoaikaan. Kaikki televisiokanavat siirtyvät teräväpiirtoon vuonna 2026, liikenne- ja viestintäministeriö esittää sähköisen median viestintäpoliittisessa ohjelmassa.

 
Dilbert – 23.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949