IFPI: musiikkipiratismi voi hyvin ja paksusti
International Federation of the Phonographic Industryn tutkimuksen mukaan tehdasvalmisteiset, "prässätyt", cd-levyt hallitsevat markkinoita Aasiassa ja Venäjällä. Sen sijaan poltetut audiolevyt ovat hallitsevassa asemassa Etelä-Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa.
Prässättyjen ja poltettujen cd-levyjen hallitessa piraattimarkkinoita kahdella kolmasosalla. Afrikassa ja Itä-Euroopassa kasettipiratismi on edelleen tärkeä formaatti.
Suomen tilanne paha itärajan vuoksi
Suomen markkinoilla hallitseva formaatti on Venäjän läheisyydestä johtuen prässätty tehdasvalmisteinen piraatti-cd. Suomessa piratismia vastaan taistelevan Tekijänoikeuden tiedotus ja valvontakeskuksen mukaan Suomeen tuotiin vuonna 2003 Venäjältä ja Virosta noin kolme miljoonaa piraatti-levyä.
Vuonna 2003 vanhoista EU-maista ainoastaan Portugal ja Kreikka ylsivät Suomen edelle musiikkipiratismitilastossa. Suomessa joka viidennes musiikkilevy on piraattia, kun muissa Pohjoismaissa audiopiratismiluvut jäävät alle kymmenen prosentin.
Vuoden 2004 ensimmäiset viisi kuukautta osoittavat Suomen äänitemarkkinoiden olevan voimakkaassa laskussa. Äänitemyynnin kappalemääräinen myynti laski kymmenellä prosentilla. Ulkomaisten äänitteiden myynti laski samanaikaisesti peräti viidenneksellä. Pääsyynä tähän on ulkomaisten äänitteiden helpompi saatavuus internetin luvattomien musiikkipalveluiden kautta.
Viranomaiset vauhdissa, Interpol huolissaan
Piraattimarkkinoiden kasvu vuonna 2003 oli vähäisintä neljään vuoteen. IFPIn mukaan oikeudenhaltijoiden ja viranomaisten kasvava yhteistyö ja toimenpiteet ovat merkittävästi pystyneet vastaamaan kansainvälisen ja järjestäytyneen rikollisuuden pyörittämään piraattikauppaan.
Interpolin arvion mukaan järjestäytynyt rikollisuus kerää vuosittain yli 500 miljardin euron tulot erilaisista tuoteväärennöksistä. Interpolin pääsihteeri Ronald Noblen mukaan Interpol on erittäin huolissaan viitteistä, joiden mukaan tuoteväärennöksistä on tulossa myös lukuisten eri terroristi-ryhmien yksi rahoituskanava.


















