SCO osoittelee Linuxia ja IBM:ää entistä tarkemmin
Executable and Linking Format (elf) on ajettavien ohjelmien ja linkitettävien kirjastojen tiedostomuoto. Elf-muotoa käyttävät Linuxin lisäksi muun muassa bsd-, Ciscon ios-käyttöjärjestelmät.
Syytös on sinänsä kriittinen, sillä elf-tuen poistaminen olisi suurin piirtein sama asia, kuin että Windowseista poistettaisiin kaikki .exe- ja .dll-tiedostot.
Vuonna 1995 Tool Interface Standard Committee (TISC), johon kuului muun muassa SCO, IBM, Novel, Microsoft ja Intel, julkaisi elf 1.2 -standardin. Komitea antoi standardin vapaasti kaikkien käyttöön rojaltivapaasti.
SCO osti samaisena vuonna elf-muodon Novellilta. Muoto on alunperin kehitetty AT&T Unix System Labsissa, jonka Novell puolestaan osti vuonna 1993.
Nyt SCO kuitenkin väittää, että TISC-komitea ylitti valtuutensa julkaistessa elf-standardin kaikkien käyttöön.
Heikolla jäällä
SCO lisäksi väittää, että Linux-ytimen 2.6.5-version Read-Copy-Update (rcu) -koodi vaikuttaa hyvin samanlaiselta yhtiön koodin kanssa. Väite on sinänsä mielenkiintoinen, ettei oikeusjutun alkaessa ollut 2.6-ytimiä. Kyseinen 2.6.5-ydin julkaistiin huhtikuussa 2004.
SCO:n rcu-syytös on sille itselleen kaksipiippuinen juttu, sillä rcu-patentit omistaa IBM, joka osti tekniikan kehittäneen Sequentin vuonna 1999 saaden samalla haltuunsa yhtiön patentit.
Yhtiön mukaan IBM:n Linuxille siirtämä jfs-tiedostojärjestelmä on tekemisissä IBM:n vanhan AIX-käyttöjärjestelmän kanssa, johon yhtiö oli lisensoinut suljettua lähdekoodia. IBM:n jfs:ää koskevan usein kysytyt kysymykset -sivuston mukaan Linuxiin liitetty versio JFS:stä on peräisin usean vuoden suunnittelu- ja kehitystyöstä yhtiön OS/2 -käyttöjärjestelmää varten.


















