F-Securen virusviestintä palkittiin

Suomen Tiedottajien Liitto ProCom on palkinnut tänään ansioituneita viestinnän tekijöitä ProCom-päivän iltajuhlassa Kalastajatorpalla. Tietoturvayhtiö F-Secure pokkasi Vuoden viestintäteko -palkinnon.
Tuomas Karvonen
3.6.2004 18:05
Kommentit 0

Palkintoraadin mukaan "F-Secure sai valtaisan määrän maailmanlaajuista julkisuutta syksyllä 2003 Sobig.F -sähköpostimadon levittyä räjähdysmäisesti ympäri maailmaa. F-Securen viestintäosaston ammattitaitoinen, järjestelmällinen ja nopea toiminta edistää osaltaan yhteiskunnallista tietoturvatietoutta ja varoittaa ihmisiä verkoissa vaanivista uhista".

Vuoden tiedottajana puolestaan palkittiin Nokian Brysselin edustuston päällikkö Lauri Kivinen. Hän on raadin mukaan on ollut näköalapaikalla vaikuttamassa Nokian nousuun yhdeksi maailman merkittävimmistä yrityksistä.

Vuoden 2004 alusta Brysselin edustuston päälliköksi siirtynyt Kivinen on toiminut seitsemän vuotta Nokia-konsernin viestintäjohtajana ja sitä ennen muun muassa Nokia Mobile Phonesin viestintäjohtajana.

"Globaalina pörssiyhtiönä Nokia on 24 tuntia vuorokaudessa valtavan mielenkiinnon kohteena. Se vaatii konserniviestinnältä ja sen johdolta täydellistä sitoutumista ja rautaista ammattitaitoa", palkintoperusteissa mainitaan.

Lisää Aiheesta
UutinenNokia vaihtaa viestinnän vetäjiä (3.10.2002 08:45)
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Facebookissa käymätön voi olla "aktiivikäyttäjä"

Kymmenet miljoonat Facebookin aktiivikäyttäjät eivät ehkä vieraile sosiaalisen yhteisön sivuilla ollenkaan, silti Facebook laskee heidät mukaan 483 miljoonan päivittäiskäyttäjän joukkoon.

Thai-yhtiö: Nokia käytti karttojamme

Lehtikuva/Martti Kainulainen

Ohjelmistoyhtiö Globetech vaatii Nokialta ja sen karttayhtiöltä miljoonakorvauksia digitaalisten karttojen luvattomasta käytöstä.

Vanha järjestelmävika palasi kiusaamaan DNA:ta

Lehtikuva

Telekonserni DNA ei päässyt uuden asiakas- ja maksujärjestelmän temppuilusta loppuvuonna. Sisäinen järjestelmävirhe sekoitti yhtiön tunnuslukuja.

 
Dilbert – 7.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949