Opera kokeilee puheentunnistusta selaimessa
Tekniikka on koekäytössä, mutta Opera ei kerro vielä julkaisupäivää. Työn alla on englanninkielinen versio Windows-alustalle.
Koeversio on kuitenkin vielä kaukana tavallisesta jutustelusta. Käyttäjien pitää opetella kuuntelemaan tietokoneen kysymys ja sen jälkeen odottaa äänimerkkiä, ennenkuin he voivat esittää oman kysymyksensä.
Uutistoimisto AP:n mukaan tekniikka ei vielä aina ymmärrä kysymyksiä. Kun koneelta pyydettiin yhtä pizzaa englanniksi, se tulkitsi pyynnön kahdeksaksi pizzaksi.
Operan johtaja Kristen Kroghin mukaan puheentunnistus on on seuraava suuri askel tietojenkäsittelyssä, vaikka sitä ei vielä olekaan saatu kunnolla toimimaan.
Opera odottaa puheentunnistuksen tuovan uusi uusia käyttäjäryhmiä, kuten vammaisia, Internet-selaimelleen.














