GameCube 2 markkinoille kahden vuoden päästä
Nintendo ei pääse parin vuoden kuluttua kuitenkaan yksin jylläämään konsolimarkkinoilla, sillä Microsoftin Xboxin ja Sonyn Playstationin uudet mallit ovat tulossa markkinoille samoihin aikoihin.
Seuraava pelikonsoli tulee joka tapauksessa ratkaisemaan pitkälti Nintendon tulevaisuuden pelikonsolimarkkinoilla, sillä yhtiön GameCube ei ole pärjännyt läheskään odotusten kanssa.
Toisaalta Nintendo pyrkii vahvistamaan asemiaan jo tänä vuonna tuomalla vuoden lopussa markkinoille uuden kämmenpelilaitteen, jonka koodinimi Nintendo DS. Laitteessa tulee olemaan kaksi lcd-näyttöä, jotka mahdollistavat uudenlaisten pelien kehittämisen. Mobiilikonsolin hinnaksi tulee noin 200 euroa.



























