Elektrobit voimakkaassa kasvussa

Oulunsalolaisen sopimussuunnittelija Elektrobit vuoden 2003 viimeinen neljännes oli edellisen vuoden tapaan liikevaihdoltaan ja liikevoitoltaan tilikauden paras: liikevaihto kasvoi viime vuoden lokajoulukuusta 11,3 prosenttia 43,3 miljoonaan euroon liikevoitto huimat 54,8 prosenttia 5,8 miljoonaan euroon.
Tommi Kalliokoski
11.2.2004 08:57
Kommentit 0

Elektrobitin mukaan liiketoimintaympäristö oli viime vuonna vuoden 2002 kaltainen ja säilyi siten haasteellisena koko vuoden ajan. Matkapuhelinten volyymin kasvu sekä erityisesti uusien puhelinmallien kasvava määrä luovat kuitenkin yhtiön mukaan edellytyksiä tulevalle kasvulle: "älypuhelinten lisääntyvä osuus kokonaisvolyymista kasvattaa tuotekehityksen, erityisesti ohjelmistokehityksen, merkitystä. Matkapuhelinmallien kasvava määrä näkyi myös tuotantotestauslaitteiden lisääntyneenä kysyntänä. Toisaalta matkapuhelinverkkoihin liittyvien liiketoimintojen volyymi laski vuoden aikana. Tämä näkyi lähinnä tukiasemiin kohdistuvan tuotekehityksen laskevana kysyntänä."

Vuosi 2003 liikevaihto oli 148,6 miljoonaa euroa ( vuonna 2002 136,5 miljoonaa euroa, kasvua 8,9 %) ja liikevoitto 16,1 miljoonaa euroa (0,7 miljoonaa euroa)

Tänä vuonna Elektrobit arvioi liiketoimintaympäristön säilyvän vuoden 2003 kaltaisena.

Lisää Aiheesta
UutinenElektrobit kasvoi kannattavasti (4.8.2004 09:40)
UutinenElektrobit kymmenkertaisti voittonsa (30.10.2003 09:47)
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin

Ruutukaappaus/Google

Google muutti hakukoneensa yllä olevan logon syntetisaattoriksi.

SAP ostaa jättikaupalla teknokuplan suosikin

Lehtikuva

Yritysohjelmistojätti SAP ostaa amerikkalaisen yritysten verkkoratkaisuihin erikoistuneen Ariban. Kauppasumma on 4,3 miljardia dollaria eli noin 3,4 miljardia euroa.

Tuomari suosittaa Xboxien estämistä

Microsoft

ITC:n tuomari suosittelee estämään Xbox-pelikonsolien tuonnin Yhdysvaltoihin patenttirikkomusten vuoksi.

 
Dilbert – 23.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949