EFFI: KaZaA-yrittäjien ratsaaminen perusteetonta

Australiassa tehtyjen ratsioiden takana on Music Industry Piracy Investigations (MIPI), joka vastaa suomalaista Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskusta. Oikeus oli myöntänyt MIPIlle luvan etsiä todisteita KaZaAan yhteyksistä musiikkipiratismiin. Järjestö aikoo käyttää löytämäänsä aineistoa hyväkseen tiistaina alkavissa lakitoimissaan.
"KaZaA:lla ei ole mitään tekemistä sen verkoissa leviävän materiaalin kanssa. Yhtiön kehittämässä hajautetussa vertaisverkossa ei ole keskuspalvelinta, joka sisältäisi tietoa jaettavasta materiaalista. Niinpä onkin hyvin vaikea käsittää, millä perusteilla tuomioistuin on luvan ratsiaan myöntänyt", sanoo EFFI:n puheenjohtaja Ville Oksanen
EFFI korostaa tiedotteessaan, että Hollannissa vastikään annetun korkeimman oikeuden päätöksen mukaan KaZaA-vertaisverkko on laillinen ja kyseisen ohjelmiston levittäminen täten sallittua. Hollannin korkeimman oikeuden antama päätös on linjassa vastaavien Yhdysvalloista saatujen päätösten kanssa, joissa Grokster- ja Morpheus-vertaisverkot on todettu lailliseksi.
"Vastaavalla perusteella voitaisiin tehdä kotietsinnät esimerkiksi Microsoftin tai AOL:n tiloihin. Kummatkin yhtiöt levittävät ohjelmia (Messenger ja ICQ), jotka mahdollistavat tekijänoikeudella suojatun materiaalin laittoman jakamisen", vertaa EFFI:n Mikko Välimäki.
EFFI korostaa, että vertaisverkoissa on nykyään myös runsaasti laillista materiaalia.




























