Vertaisverkkojen kohtaloa puidaan Yhdysvalloissa
Sekä viihdeteollisuus että palvelujen edustajat esittävät tänään kantansa asiassa. Viihdeteollisuuden mukaan palveluihin on rakennettava softasuodattimia, jotka estäisivät tekijänoikeudellisten kappaleiden ja filmien vaihtamisen, Reuters kertoo.
Vastapuolen mukaan suodattimien käyttö käytännössä sulkisi palvelut. Toinen argumentti on, että tekijänoikeuslain ulottaminen netin kattavaksi ei ole liittovaltion tuomioistuimen asia, vaan se kuuluu lainsäätäjille.
Päätös voi olla kuukausien päässä, mutta sillä tulee olemaan merkittäviä seurauksia netin tiedostonvaihdolle.
Mallia 80-luvulta
Jos Morpheuksen ja Groksterin katsotaan olevan vastuussa käyttäjien tekemistä rikkomuksista, silloin myös Internet-palveluntarjoajat tai polttavien cd-asemien valmistajat olisivat rangaistavissa, puolustus vertaa.
Alempi oikeusaste päätti viime huhtikuussa, että vertaisverkkopalvelut eivät ole vastuussa tekijänoikeusrikkeistä. Tuomari otti vertailukohdaksi pari vuosikymmentä vanhan korkeimman oikeuden tapauksen, jossa Sonya syytettiin tekijänoikeusrikkomuksista videonauhureiden myynnin vuoksi.
Vuonna 1984 katsottiin, ettei Sonya voi pitää vastuullisena, sillä nauhureita voi käyttää moneen hyödylliseen tarkoitukseen, jotka painoivat kelkassa enemmän. Samaten huhtikuussa tuomari Stephen Wilson totesi, että Morpheus ja Grokster vain tarjoavat ohjelmia tiedostojenvaihtoon, mutta eivät määrää niiden käytöstä. Ohjelmilla kun on merkittäviä laillisiakin käyttötarkoituksia, tuomari totesi.




























