Elisa yt-neuvottelee

Elisan edellisen neljänneksen tulos oli kuitenkin huomattavasti viime vuotta parempi ja konserni takoi positiivisen tuloksen. Miksi siis tarve vähennyksiin? "Haemme edelleenkin parempaa kannattavuutta ja kilpailukykyä. Hallinnon ja myyntitoimintojen virtaviivaistaminen on tarpeellista säästöjen saamiseksi", kertoo Elisan viestintäjohtaja Jyrki Antikainen.
Päällekkäisyydet pois
Neuvottelujen kohteena olevissa toiminnoissa on noin 650 työntekijää, joista esikuntatehtävissä toimii noin 350 ja myyntitoiminnoissa noin 300 henkilöä.
Henkilöstömäärän mahdollinen vähentämistarve päättyvien määräaikaisten työsuhteiden lisäksi on enintään 120 henkilöä syksyllä ja lisäksi enintään 70 henkilöä keväällä 2004 näissä toiminnoissa.
"Uskon, että henkilöstö suhtautuu tähän aika rauhallisesti ja ymmärtäväisesti", Antikainen sanoo.
Henkilöstön vähennyksen perusteina ovat tuotannolliset syyt ja tehtävien uudelleenjärjestelyt. Esimerkiksi päällekkäiset työpaikat setvitään.
















