Tietotekniikkajärjestö vaatii EU:lta muutoksia Windows XP:hen

Tietotekniikka-alan järjestö Computer and Communications Industry Association on jättänyt Euroopan unionille valituksen Microsoftin Windows XP -käyttöjärjestelmästä. Uutistoimisto Reutersin mukaan CCIA väittää, että XP tuo uusia uhkia vapaalle kilpailulle esimerkiksi langattoman viestinnän, digitaalisen musiikin ja videokuvan jakelun alueilla.
Markku Reiss
11.2.2003 09:02
Kommentit 0

Järjestön mukaan Yhdysvaltojen monopolioikeudenkäynti ei ratkaissut Microsoftin kilpailijoiden ongelmia. Siksi CCIA pyytää, ettei Euroopan komissio seuraisi Yhdysvaltojen esimerkkiä, vaan asettaisi kilpailua rajoittaville toimille merkittäviä esteitä. CCIA haluaa, että katsoisi Microsoftin taktiikkaa kokonaisuutena eikä palasina. Komissio on juuri tekemässä päätöstä siitä, rajoittaako ohjelmajätti kilpailua vanhemmilla Windows-versioillaan.

CCIA:n mukaan Microsoft on sitonut uusimpaan Windowsiin yhä enemmän ohjelmia, kuten Internet Explorerin, Windows Media Playerin, Windows Messengerin ja Outlook Expressin. Järjestö haluaa sidotut ohjelmat irti käyttöjärjestelmästä, jotta kilpailu tulisi reilummaksi. Yhdysvalloissa oikeus antoi Microsoftin pitää ohjelmat Windowsissa.

CCIA väitti myös, että Office -toimisto-ohjelmisto on tehty niin, että sitä on vaikea saada muihin kuin Windows-järjestelmään. Järjestö vaatii lisäksi, että Microsoftin on pidettävä Sunin Java-tekniikka Windowsissa, käytettävä avoimia tiedostomuotoja, standardeja ja protokollia tärkeissä tuotteissaan sekä julkistettava tuotteidensa lisenssiehdot.

CCIA:han kuuluvat muiden muassa Nokia, Kodak, Fujitsu, Sun, Oracle ja AOL Time Warner.

Lisää Aiheesta
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin

Ruutukaappaus/Google

Google muutti hakukoneensa yllä olevan logon syntetisaattoriksi.

SAP ostaa jättikaupalla teknokuplan suosikin

Lehtikuva

Yritysohjelmistojätti SAP ostaa amerikkalaisen yritysten verkkoratkaisuihin erikoistuneen Ariban. Kauppasumma on 4,3 miljardia dollaria eli noin 3,4 miljardia euroa.

Tuomari suosittaa Xboxien estämistä

Microsoft

ITC:n tuomari suosittelee estämään Xbox-pelikonsolien tuonnin Yhdysvaltoihin patenttirikkomusten vuoksi.

 
Dilbert – 23.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949