Nimimerkin hinta

Nimimerkin hinta
Jyrki J.J. Kasvi puolustaa nimimerkkien käytön sallimista verkkokeskusteluissa, vaikka monet käyttävätkin nimimerkin suojaa väärin.
Jyrki J.J. Kasvi
24.1.2012 10:36
Kommentit 15

Jokainen on joskus pahoittanut mielensä blogeja ja nettikeskusteluita lukiessaan. Nimimerkin takaa on helppo purkaa omaa pahaa oloaan loukkaamalla ja herjaamalla muita.

Loukatut ja herjatut esittävät yhä uudelleen vaatimuksen nimimerkkien kieltämisestä tai ainakin rekisteröinnistä. Rikolliset nettikirjoittajat halutaan edesvastuuseen esimerkiksi kunniaa loukkaavista, kansanryhmää vastaan kiihottavista tai tekijänoikeuksia rikkovista julkaisuistaan.

Yhä uudelleen vaatimukset ammutaan alas. Demokraattisessa yhteiskunnalla kenellä tahansa on oltava mahdollisuus hankkia tietoa ja ilmaista mielipiteensä ilman pelkoa, tarvittaessa anonyymisti.

Mahdolliset väärinkäytökset on tutkittava kun niitä tapahtuu, vasta kun niitä tapahtuu. Nimimerkkikiellon valvonta olisi lisäksi kallista, ja kielto olisi helposti kierrettävissä.

Kirjoittaja:

ITviikon kolumnisti Jyrki J.J. Kasvi on Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus Tieken tutkimus- ja kehittämisjohtaja.

Sananvapauden merkitys on unohtunut suomalaisilta. Suomi on siitä harvinainen yhteiskunta, jopa harvinainen demokratia, että Suomessa ei ole vuosikymmeniin tarvinnut pelätä menettävänsä työpaikkansa tai joutuvansa rajalle muilutetuksi mielipiteidensä vuoksi. Suurimmassa osassa maailmaa tilanne on toinen.

Netin monet vertaistukiryhmät kuihtuisivat, jos ihmiset eivät voisi kertoa mielenterveys- tai ihmissuhdeongelmistaan nimimerkin takaa.

Ilman netin tarjoamaa anonymiteettiä arabikevät olisi tuskin onnistunut, ja Mubarak, Gaddafi ja Ben Ali olisivat edelleen vallassa.

Ilman TOR-verkon kaltaisia viranomaisia harhauttamaan kehitettyjä työvälineitä me emme olisi saaneet tietoja Iranin vaalimellakoista ja Länsi-Kiinan levottomuuksista.

Jos länsimaissa ryhdytään kieltämään netin käyttäjien anonymiteettiä, miten me voimme sen jälkeen moittia totalitaaristen maiden hallituksia, kun ne käyttävät samoja työvälineitä omien kansalaistensa nettiviestinnän suitsimiseen.

Sananvapautta, kuten kaikkia kansalaisoikeuksia voidaan käyttää myös väärin. Kaikkia rikoksen tunnusmerkit täyttäviä tapauksia ei saada koskaan selvitettyä. Se hinta meidän on kuitenkin demokratiasta maksettava.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (15)

Huono 0
Jaahas. Mitähän tohonkin sanoisi, etten loukkaisi ketään. Taidanpa jättää sanomatta, että muut saa sanoa.
Aaro (Frank) Huhtala
Jaahas. Mitähän tohonkin sanoisi, etten loukkaisi ketään

Kommenttien laatu on aina olluttämän uutispalstan vahvuus. Ilman tuotakaan huippyuälykkään ja muutenkin lahjakaan lukijan analyysia juttu olisi jäänyt vajaaksi.
Niilo
"Suomessa ei ole vuosikymmeniin tarvinnut pelätä menettävänsä työpaikkansa tai joutuvansa rajalle muilutetuksi mielipiteidensä vuoksi."

Tämä ei pidä paikkaansa. Julkisenkin (myös omani) työnantajan some säännöissä on kielletty arvostelemasta julkisesti työnantajaa. Konkreettisena esimerkkinä tv:ssäkin olleet terveydenhuollon irtisanomiset.

Olettaisin entisen kansanedustajan tuntevan paremmin suomalaista yhteiskuntaa. Ei kannata elää liian idealistisessa maailmassa.
Nimimerkki
Huono 1
Niin, miksi nimimerkkiä ei saisi käyttää? Ihan samahan pätee vaikka alkoholiin, pitäisikö kieltää kun se aiheuttaa x-määrän kuolemia vuodessa? tai tupakka tai roskaruoka? Mites tietokoneen monitori, pilaa silmät. Kännykkä korvalla paistaa hitaasti aivot.. joku voi vaikkapa vahingossa niellä valkoisen iPad:in tablettina (aspiriini sellainen)..

ei kuulkaas tällaane peli vetele, nyt selvä peli ja ryhtiliike käyntiin: kielletään kaikki!
Lukija
Huono 0
Täältä ei pysty edes peukuttaan!
Peelo
Huono 2
Kasvi elää kyllä omassa rajoittuneessa puutarhassaan, jos kuvittelee, "...että Suomessa ei ole vuosikymmeniin tarvinnut pelätä menettävänsä työpaikkansa ... ... mielipiteidensä vuoksi. ..."

Kyllä monessa työpaikassa on "seinillä korvat" ja pienestäkin "poikkeavuudesta" ajetaan työyhteisössä "sivuraiteelle" tai "savustetaan" eroamaan.
Eikä ole montaakaan vuotta siitä, kun esim. rakennustyömaalla ilman ay-jäsenyyttä loppuivat hommat lyhyeen. Samaten yksityisyrittäjän on edelleen viisainta pitää poliitiiset mielipiteet omana tietonaan, jos haluaa säilyttää kaikki asiakkaansa.
Ja vielä (kun Kasvi nyt on ex-kansanedustaja ja nyk. kaup.valtuuston puh.joht., niin) esim. julkishallinnon osto-organsaatio vs. yksityiset palveluntuottajat jakavat lähes päinvastaiset poliittiset näkemykset, jolloin mielipidepalstan anonymiteetti on edellytys ammatillisen keskustelun käymiseen sen henkilöitymättä ongelmaksi sopimusosapuolten keskuudessa.
Eräs toimialajohtaja
Huono 4
Itsestään selvyys, joka taas kerran sanotaan ääneen paikassa, jossa sillä ei valitettavasti ole paljoakaan merkitystä. Jos sama julkaistaisiin Hesarissa, niin olisi toinen ääni kellossa. Valitettavaa, mutta totta. Päättäjä olettavat että kansa on karjaa (jota se suurimmaksi osaksi onkin), mutta sekaan mahtuu meitä älykkäämpiä jotka ymmärrämme asian ja tunnemme historiaa.

Muistakaamme kuitenkin kuinka Vihreät yrittivät rakentaa teknistä valvontayhteiskuntaa kunnon Orwellilaiseen tyyliin. Emme nähneet Jyrkin vastustavan tätä kehitystä. Uskottavuus on valitettavasti kärsinyt ja nuorisokaan ei kunnioita.

2000-luku on ollut pelkkää kansalaisten oikeuksien polkemista, ajoittain perustuslakia jyräten. Usko demokratiaan on jo mennyt.

Odottelen enää tilanteen kärjistymistä tulevan laman, massatyöttömyyden ja oikeuksien polkemisen yhteisvaikutusta. Massojen liikkeitä kun kun ei pysäytetä tyhjillä lupauksilla.
Realisti sisälläni on tyytyväinen
Huono 1
Jaahas. Mitähän tohonkin sanoisi, etten loukkaisi ketään

Kommenttien laatu on aina olluttämän uutispalstan vahvuus. Ilman tuotakaan huippyuälykkään ja muutenkin lahjakaan lukijan analyysia juttu olisi jäänyt vajaaksi.

olluttämän-huippyu-lahjakaan-analyysia
Niinpä
Huono 0
Harvemmin huomioidaan sitä, että nimen tietäminen merkitsee yleensä myös esimerkiksi asuinpaikan tietämistä. Online-ystävätärtäni stalkattiin. Nimettömyys suojelee toisaalta eri netti-identiteettejäni siten, että saan liikkumavapautta testata erilaisia ajatuksia eri internetin osamedioissa, toisaalta sitten pitää reaali-yksityiselämäni turvassa erilaisilta nettihäröiltä, joita varmasti riittää.

Itse en kerro yleensä omaa nimeäni missään, mutta on monia yhteisöjä, joissa silti olen tunnettu jäsen. Huonosti käyttäytyminen nimimerkillä yhteisössä merkitsisi statuksen menetystä.

Sisukkaasta nimimerkin käytöstä (joskus bannauksen uhalla) huolimatta, en ole koskaan pitkän netinkäyttöhistoriani aikana "tehnyt pahojani", en erityisemmin trollannut, enkä mitään muutakaan vastaavaa.

Katsoisin, että oikea tapa lähestyä asiaa on mediakoulutus ja ihmisten kasvattaminen siihen, että he hahmottavat netissä liikkuessaan itsensä yhteisön jäseniksi ja median tekstisisältöjen "tuottajiksi".
Lento
Huono 0
"Jyrki J.J. Kasvi puolustaa nimimerkkien käytön sallimista verkkokeskusteluissa, vaikka monet käyttävätkin nimimerkin suojaa väärin."

Aivan kuin tämä implikoisi että vain sellaiset asiat pitää sallia, joita kukaan ei käytä väärin... moraalipaniikki-idiotismia siis toisin sanoen.
muumi
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949