Älykästä sähköä
Perinteinen sähkön ja median jakelu oli hierarkkista ja yksisuuntaista. Sähkö kulki tuottajalta jakelijan kautta kuluttajalle.
2010-luvulla sähkön jakelu on kuitenkin muuttumassa samalla tavalla vuorovaikutteiseksi ja verkostoituneeksi kuin media on nyt.
Internetissä kuka tahansa voi olla tiedotusväline, jolla on tuhansia seuraajia, ja pian myös sähköverkossa kuka tahansa voi olla sähkön tuottaja ja myyjä.
Kataisen hallituksen ohjelma toteaa kolme kertaa, että Suomessa siirrytään käyttämään älykkäitä sähköverkkoja. Käytännössä älykäs sähköverkko tarkoittaa sitä, että sähkön tuottajien, välittäjien ja kuluttajien välillä kulkee jatkuvasti paitsi sähköä myös tietoa.
Muutaman kuukauden välein saatavan sähkönkulutusraportin asemesta kuluttaja tietää joka hetki, kuinka paljon ja mihin hän sähköä kuluttaa.
Alykkäässä sähköverkossa vanhat roolit hämärtyvät. Älykkääseen sähköverkkoon liittyneen kuluttajan kodissa sähkölaitteet käynnistyvät, kun sähkö on edullista.
ITviikon kolumnisti Jyrki J.J. Kasvi on Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus Tieken tutkimus- ja kehittämisjohtaja.
Kun rakennuksen aurinkokennot ja tuuligeneraattorit tuottavat enemmän sähköä kuin kuluttaja sillä hetkellä tarvitsee, se myydään verkkoon. Passiivitalon sähkölasku voi olla myös negatiivinen, sähköyhtiö voi jäädä velkaa asiakkaalle.
Kuten tietoverkossa, myös sähköverkossa aktiiviset kuluttajat hyötyvät eniten. Asuntonsa sähkön kulutuksesta ja tuotannosta saa jatkossa yhä enemmän reaaliaikaista tietoa, ja sähkön hinta vaihtelee tunnista toiseen sähkömarkkinoiden tilanteen mukaan.
Valistunut kuluttaja lämmittää sähkösaunansa ja lataa autonsa akut kun sähkö on halpaa. Kun sähkön kulutus ja hinta alkavat nousta, auton akut kannattaa purkaa takaisin verkkoon.































Kommentit (23)
Väärin. Kyllä joiden turva- ja hälytyslaitteiden pitää kytkeyä päällä riippumatta sähkön hinnasta koska nämä ovat sellaisia 24/7 laitteita. Ei näissä voi jäädä odottamaan sähkön edullisinta hintaa jonain vuorokauden aikana. Kyllä minä menen saunaan jossa sähkökiuas on päällä silloin kun minulle sauna-aika sopii eli en mene saunaan yöllä klo 1.00 tai klo 2.00 jos sähkö on silloin "halpaa". Ei kaikkia toimintoja voi kytkeä sähköntariffin hintaan.
...kele näitä vihreitten kotkotuksia, kukkarolle ne vain käyvät.