Koulussa opetellaan ensimmäiseksi lukemaan ja kirjoittamaan, sillä ilman luku- ja kirjoitustaitoa ei selviä koulussa eikä elämässä.
Tietoyhteiskunnan lukeminen ja kirjoittaminen edellyttää kuitenkin uusia valmiuksia, joita äidinkielen tunneilta ei välttämättä saa.

Television läpimurron myötä alettiin puhua medialukutaidosta, mutta sen lähtökohtana on, että ihmiset ovat edelleen lukijoita, katsojia ja kuulijoita, median passivisia kuluttajia. Sosiaalisessa mediassa ihmiset ovat kuitenkin paitsi aktiivisia lukijoita myös aktiivisia kirjoittajia, sisältöjen tuottajia.

Aktiivinen lukeminen korostaa lukijan vastuuta. Vaikka perinteisiä tiedotusvälineitä moititaan usein, niiden toiminta perustuu kuluttajien luottamukseen. Lukijat ja katsojat luottavat siihen, että viime kädessä päätoimittaja on oikeudessa vastaamassa julkaisemansa sisällön todenmukaisuudesta ja riippumattomuudesta.

Sosiaalinen media on sen sijaan subjektiivista, ja sisältöjen oikeellisuuden ja riippumattomuuden arviointi on lukijoiden arvostelukyvyn varassa. Sosiaalisessa mediassa lukijoiden luottamus onkin kirjoittajan tärkeintä pääomaa. Ihmiset oppivat pian, kenen kirjoituksiin voi luottaa, ja kuka suoltaa nettiin pelkkiä harhaisia kaunojaan.

Medialukutaidon rinnalle tarvitaan mediakirjoitustaitoa. Lukijoidensa luottamuksen ansaitakseen kirjoittajien on arvioitava lähteidensä luotettavuutta, tasapainoiltava sananvapauden ja yksityisyyden suojan välillä, tunnettava sananvapauden rajoitukset, suojattava luottamuksellisia lähteitään ja käytettävä sitaattioikeuttaan tekijänoikeuksia loukkaamatta.

Käytännössä jokaisen peruskoulunsa käyneen suomalaisen tulisi siis hallita journalismin perusteet ja tuntea Journalistin ohjeet. Ainakin siihen asti, kun saamme yleisesti hyväksytyt sosiaalisen median ohjeet.