Kunnallisvaaleista kummallisvaaleihin: väärin äänestetty?
Näin kerrottiin ennen ensimmäisiä suomalaisia sähköisiä koevaaleja. Sama teksti löytyy edelleen oikeusministeriön ylläpitämältä sivulta vaalit.fi. Ilmeisen vakavalla naamalla kirjoitettuna.
Karkkila, Kauniainen ja Vihti saavat nauttia ensi kaudella valtuustoista, joihin valituilla valtuutetuilla on onni puolellaan. Toisilla vieläpä enemmän kuin toisilla. Toivottavasti hannuhanheus säteilee valtuustotyön välityksellä myös kuntalaisille.
Mikä meni pieleen?
Tähän mennessä tiedämme, että äänestyskoneiden ohjelmisto hidasteli. Käytettävyyttä suunnitellessa oletettiin, että ohjelmisto ei hidastele. Näin ollen järjestelmään ei tarvittu viestejä kertomaan äänestäjälle, mitä kone tekee.
Saiko käyttäjä tietoa, onko hänen äänensä mennyt läpi ja hyväksytty? Ei. Saiko käyttäjä tietoa, onko hänen äänensä tallentunut ja välitetäänkö se eteenpäin järjestelmässä? Ei. Kun oletushan oli, että järjestelmä ei hidastele, eikä palautetta tarvita.
Sähköisen äänestyksen menestystarina jäi hyvin pienestä kiinni. Vastaava tilanne eli järjestelmän jäätyminen sattui nimittäin vain kerran testausvaiheessa. Tarina ei kerro, mutistiinko asiasta epämääräisiä palaverissa kampaviineri suussa vai kuitattiinko asia olankohautuksella, kun pulla oli niin kuivaa ettei pystynyt puhumaan. Joka tapauksessa järjestelmä pääsi kuitenkin viallisena käyttöön oikeissa vaaleissa.
Äänestysjärjestelmän pitää olla sataprosenttisen varma. Koska äänestäjää ei haluta identifioida annetun äänen perusteella, kukaan ei voi tietää, mitä äänestäjä yritti tehdä. Yrittikö hän sabotoida äänestystä käyttämällä konetta tahallaan virheellisesti eli antaa ns. kirkkoveneen, vai lähtikö hän koneelta autuaan tyytyväisenä uskottuaan äänensä menneen perille.
Vaalien järjestäminen uudelleen on kehno korvike, koska uudet vaalit eivät johda samaan lopputulokseen kuin ensimmäiset vaalit. Lopputuloksen nähtyään moni oivaltaa taktikoinnin mahdollisuuksia ja uusintavaalien järjestäminen on vain hieman lievempää demokratian pilkkaamista kuin jättää ensimmäisen sähköisen äänestyksen tulokset voimaan.
Sähköisen äänestämisen kokeilu antoi arvokkaan oppitunnin koko suomalaiselle tietoyhteiskuntakeskustelulle. Julkishallinnon tehokkuuden haasteita tullaan nimittäin ratkomaan jatkossakin sähköisesti. Äänestys on yksi harvoista järjestelmistä, joiden on pakko sopia kaikille käyttäjille, mutta ei varmasti ainoa.
Jokaisen käytettäväksi suunnitellussa järjestelmässä käyttäjäkokemuksen pienetkin virheet voivat johtaa kaiken romahtamiseen. Uskoisin, että useimmille on nyt selvinnyt, että siihen ei ole varaa.
Toivon myös, että jatkossa ohjelmiston tuotantovaiheen etenemisestä tuotantokäyttöön muistetaan vanha viisaus: tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla. Tästä huolimatta ensimmäiseen takaiskun kohdalla ei kannata lopettaa yrittämistä.
Kirjoittaja on sähköisiä asiointipalveluita toteuttavan ohjelmistoyritys Uoma Oy:n teknologiajohtaja






























Kommentit (13)
Kyllä aikaisemminkin äänestys hidasteli, jos äänestäjän nimeä ei listasta löytynyt ja kirkkoveneitä pystyi piirtelemään vaikka kopin seiniin.
On tosiaan ihan hyvä vähän holhota suurinpiirtein kaikilla osa-alueilla sähköisestä äänestyksestä puhuttaessa:
1. Käyttäjät ovat v**un tyhmiä, "ne menee vaan sekaisin ylimääräisistä virheilmoituksista, jätetään ne pois".
2. "Mehän ei koskaan ikinä milloinkaan siis in the world tehdä virheitä, jos jotain outoa sattuu se on käyttäjän vika, ei meidän." Ja tämä viesti sitten pitää tietysti vaalien jälkeen kertoa kohdassa 1 mainituille v**un tyhmille vähäjärkisille kansalaisille eli ihan kaikille.
Järjestelmän toimittajaksi olisi tietysti pitänyt aivan alusta pitäen valita jokin luotettava taho, mikä tietysti sulkee pois Tunatorin, Logican ja muut vastaavat toistaitoiset.
a) vaikeampi väärentää
b)turvallisempaa
c)jopa vähäjärkinenkin ymmärtää
d) helpompi huomata vilppi
Julkishallinolta valitettavasti puuttuu henkilöitä, jotka osaisivat tehdä hommat kunnolla. Miksi ihmeessä sairaaloissa on nettiyhteys ja lisäksi windows (jopa servereillä) sehän on vakava uhka. Mielestäni sairaaloissa pitäisi olla oma käyttöjärjestelmä (ihan oma) joka on vakaa murtovarma, ja vähäisesti koneen resursseja kuluttava.
Ai niin, muistakaa lapset ettei suomessa ole laadukasta ohjelmointiosaamista. Useimmiten koodi on täynnä reikiä ja virheitä ja GUI (Graphical user interface) suunnitelijaa ei ole ollut tai on ollut nokosilla. Laiskuus ja osaamattomuus paistaa läpi. Toisaalta onhan suomessa myös joitakin valopilkkuja, mutta ne ovat harvassa.
Tunnen yhden ohjelman tarkastukseen osallistuneen porukan jäseniä, ja he testasivat lähinnä turvallisuutta. Ehkä testaus olisi alunperin pitänyt suunnitella toisenlaiseksi, koska pätevät testaajat on kumminkin kaikki väkisinkin tottuneita tietokoneohjelmien käyttäjiä?
Kuulemma eduskuntapuolueita oli kutsuttu lähettämään edustajansa mukaan testaustilaisuuteen. Arvatkaa montako tuli paikalle?
Sormella on turha osoitella oikeastaan minnekään. Parempi softa ensi kerralla, ja kokemuksista oppia!