Valitettavasti tämä digikuilu on periytymässä myös seuraavalle sukupolvelle. Kaikilla vanhemmilla ei ole varaa tai mielenkiintoa hankkia kotiin tietokonetta ja viettää sen ääressä aikaa yhdessä lasten kanssa. Myös koulujen tietotekniikkavarustus vaihtelee paljon kunnasta toiseen, samoin opettajien valmius opettaa tietoyhteiskuntataitoja.

Tietoyhteiskuntataidot ovat kuitenkin tulevaisuuden kansalaistaitoja. Kyse ei ole niinkään tietotekniikan käytöstä vaan verkottuneessa yhteiskunnassa tarvittavasta sosiaalisesta osaamisesta. Ja nämä valmiudet kehittyvät vain kokemuksen kautta.

Vielä syvemmäksi lasten digikuilu käy kun verrataan eri maiden lasten tilannetta. Kansakuntien tulevaisuus riippuu siitä, kuinka hyvät tekniset ja sosiaaliset tietoyhteiskuntavalmiudet ne pystyvät lapsilleen antamaan.

Nicholas Negroponten johtama One Laptop per Child -hanke pyrkii kuromaan tätä kuilua umpeen kehittämällä kehitysmaiden lapsille tarkoitetun helppokäyttöisen sylimikron, johon mahdollisimman monella olisi varaa.

Ehkä jo ensi jouluna voi vaihtoehtolahjana ostaa lampaan tai kanin asemesta sadan dollarin tietokoneen jonkin köyhän maan köyhän perheen lapselle. Toivottavasti pakettiin kuuluu myös opettajakoulutusta, jotta myös kouluissa osattaisiin hyödyntää lahjakoneiden mahdollisuuksia.

Menestyksen ja syrjäytymisen siemenet kylvetään lapsena. Lasten tietoyhteiskuntataitoihin investoiminen on paras tae siitä, että mahdollisimman moni lapsi saa tulevaisuuteensa nimenomaan menestyksen eväät.