Kolmen kalikan loukussa (It-viikko)

Kolmen kalikan loukussa

Kolmen kalikan loukussa
Mika Pantzar
Television tullessa Suomeen ei sen teknisistä ongelmista juuri valitettu. Silloin ihmisillä oli todellisia ongelmia.
Mika Pantzar
1.3.2007 12:51
Kommentit 7

Vertaisverkkojen sankarin Kuluttaja 2.0:n erottaa uimahallin saunassa kun puhe siirtyy uuteen tekniikkaan. Tämän kevään kollektiivisen vihan kohde on digitaalinen televisio ja liian lyhyt siirtymäaika. Herrat ovat pistäneet tavallisen kansan maksamaan suuryritysten vehkeilyn. Kukaan ei tarvitse uutuutta ja tekniikkakin on jo uutena vanhentunut, kerrotaan. Vaimoväkeä pistää vihaksi uudet kalikat, jotka täyttävät olohuoneen pöydät. Oikea kaukosäädin on aina hukassa.

Kirjoittaja:

ITviikon kolumnisti Mika Pantzar on Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimusprofessori.

Digi-televisiota paljon kritisoineena olen vaihtamassa leiriä. Missä on suhteellisuuden taju? Kannattaisiko televisiouudistuksen kritisoijien palata vaikkapa aikaan, kun televisio tuli Suomeen viisikymmentä vuotta sitten? Tuolloin huoli television haitallisista vaikutuksista jäi paljon vakavampien keskusteluiden alle. Sodan jälkeisellä vuosikymmenellä asumisväljyys oli viidennes siitä mitä se on tänään. Moni sodan käynyt mies asui yhä korsussa.

1950-luvulla Suomessa keskusteltiin perheenemäntien jatkuvasta väsymyksestä, jonka yhdeksi ratkaisuksi nähtiin kodinkoneiden yleistyminen. Muutamaa vuosikymmentä aikaisemmin oltiin vastaavasti huolissaan lapsista, joiden yleiskunto oli lois- ja puutostautien takia surkea. Kuumetaudin iskiessä ei ollut lainkaan varmaa että lapsi selviäisi hengissä.

Arjen historian valossa kolmen kalikan aiheuttama tuska on mitätön. Vuoden päästä digitaalisuuteen siirtymää harva enää muistaa. Vaikka vuorovaikutteisuus ei toteudukaan, tulevaisuuden televisio on aikaisempaa monikäyttöisempi. Samaa ohjelmaa voi seurata niin kännykästä kuin suurelta kuvaruudulta. Kuvatarkkuuden kasvu tai äänen parantuminen ei olisi mahdollista analogisen television aikana. Toivottavasti loppurutistuksen jälkeen pääsemme keskustelemaan muustakin kuin kalikoiden määrästä. Esimerkiksi siitä, että tarvitsemme isompia kaukosäätimiä, jotka sopivat kömpelöimmillekin sormille. Kaiken kaikkiaan digitaalisen television synnyttämä keskustelu kertoo sen, kuinka tärkeäksi televisio on meille tullut ja kuinka pieniksi ongelmat ovat muuttuneet.

Kommentit (7)

Huono 0
Television tullessa Suomeen ei sen teknisistä ongelmista juuri valitettu. Silloin ihmisillä oli todellisia ongelmia.
Taloussanomat
Huono 0
Yleiskaukosäätimet ratkaisivat ns. "kolmen kaukosäätimen ongelman". Mokomilla on hintaa mutta ovat sijoituksen väärti. Myös tiettyjä kännykkämalleja pystyy sopivan softan avulla käyttämään tämän ongelman kiertämiseen.

Pienellä säätämisellä kännykästä saa rakennettua ns. "kodin kaukosäätimen", jolla hoituu valaistuksen säätäminen, saunan lämmittäminen, ruoan laittaminen (pitsan tilaaminen :D ) jne. Tässäpä kehittämistä Suomen kodin automaatioon perehtyneille yrittäjille.

Veikkaan, että internet syö digi-tv:n. Tästä hyvänä osoituksena toimii YouTuben menestys ja MHP:n (muistaako joku vielä mikä se on?) floppi. Digi-tv:n voi tarjota sopivan tehokkaan internet -yhteyden kautta, mikä sinänsä asettaa digi-tv -verkon rakentamisen mielekkyyden kysenalaiseksi. Olisi ollut ehkä fiksumpaa kiikuttaa verkon rakentamiseen käytetyt eurot kunnon tietoverkkojen ("nykyajan moottoriteiden") kehittämiseen.
Huono 0
Ai digi-tv -keskustelussa pitäisi päästä siirtymään nappuloiden määrästä muovikapulassa nappuloiden kokoon tai muovikapulan kokoon? Sittenkö oltaisiin oltaisiin oleellisimman asian äärellä? Puhutaan ihmisen vuorovaikutuksesta tiedon kanssa tietoyhteiskunnassa eli kokonaisuus, joka sisältää laajasti katsottuna kaiken median, kaiken digitaalisen vuorovaikutuksen, kaiken digitaalisen sisällöntuotannon jne. Jos lähdetään luomaan katsauksia television vaikutuksesta tai merkityksestä 50 vuoden kaarella, niin ei nyt ******* voida takertua johonkin muovikapulaan, joka teknologiana on museotavaraa parin vuoden sisään sisällönvastaanoton hallintaan liittyvien teknologioiden konvergoituessa.
Huono 0
Mulla on vahvistin, DVD-soitin ja A/V-switchbox yhden yleiskaukosýýtimen takana - suosittelen muillekin :)

Mukaan mahtuisi helposti vielý televisio ja digiboksikin, mutta ainakaan minulla ei sellaisille ole tarvetta.
Jupp3
Huono 0
Hei haloo? Youtube "menestyy" niin kauan kun se on ilmainen. Mutta onhan se kiva, että kuluttajille on tarjolla parin minuutin kökkölaatuisia videonpätkiä jotka he ovat itse tehneet. Ja miksi yhteiskunnan pitäisi kustantaa verkon rakentaminen tarpeeksi laajaksi digi-tv:tä varten?
Ilmainen?
Huono 0
Video-Dvd -laitteessa on vaihtonäppäimellä kahdet toiminnot ja pirusti nappuloita, joita ei koskaan tarvitse. Friikit erikseen, mutta tällä hetkellä nopeampi tapa käyttää laitteita on kuitenkin erillisillä kaukosäätimillä. Seuraavaksi laitteeksi voi jo ostaa digi-tv:n, jossa on kovalevy ja pääsee paljon suuremmasta ongelmasta eli valtavasta johtojen sekamelskasta tv:n takana. Ja prinsessanherkästä jäykästä scart-liittimestä ennenkaikkea.
Jari
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
mainos

Nopean Swype-kirjoituksen saa useisiin Nokia-puhelimiin

 /

Nokian kosketusnäyttöpuhelimiin voi nyt ladata Swype-sovelluksen, joka ansiosta kirjoittaminen onnistuu liuttamalla sormea näytöllä. Swypen kehittämän tekniikan avulla on tehty tekstaamisen nopeusennätyksiä.

Porsaanreikä liittymäsopimusten ketjutuksessa tukitaan

Jussi Nukari/Lehtikuva

Sopimusten ketjuttaminen aiotaan kieltää kunnolla Suomessa. Operaattoreiden harrastamille tekstiviesti-ilmoituksille tulee stoppi.

Samsung: Symbianille ei ole kysyntää

Samsung aikoo käyttää matkapuhelimiensa käyttöjärjestelminä Googlen Androidia, Microsoftin Windows Mobilea sekä yhtiön omaa Badaa. Samsung-johtajan mukaan kuluttajat eivät ole kiinnostuneita Symbianista.

 
Dilbert – 3.9.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Myynti Verkkomediamyynti
+358 9 122 2863