Itella sähköistää Fennian vakuutuspostin

Osapuolten mukaan toiminta on päivittäistä ja kattaa noin 900 000 sivua vuodessa. Uusi palvelu käynnistyi kesäkuun alussa.
Mikrofilmauksella täytetään asiakirjoilta vaadittava pitkäaikaisarkistointivelvoite. Sähköisen arkistoinnin avulla dokumentit ovat helpommin vakuutuskäsittelijöiden ja asiakaspalveluhenkilöstön käytettävissä.
Fennian tavoitteena on päästä vakuutuskäsittelyssä sähköiseen toimintamalliin. Koska valtaosa vakuutuspostista saapuu jatkossakin Fennialle paperimuotoisena, voivat he Itellan digitointiratkaisun avulla siirtyä omassa vakuutusprosessissaan sähköiseen käsittelyyn.
- Sopimus Itellan kanssa on ensimmäinen askel kehitysprojektissa, jossa siirrytään aiemmin omin voimin hoidetusta vakuutuspostin sähköistämisestä ulkoiselta asiantuntijalta ostettavaan palveluun, kertoo osastonjohtaja Pirjo Gulin Fenniasta.




























