KDDI hivuttaa digi-tv:tä kännyköihin
Digi-tv -ohjelmapätkien katselua tukeva puhelin on Sanyon valmistama. Kännykässä on myös ohjelmaopas, tekstitykset ja tallennusmahdollisuus. Myöhemmin puhelimeen tuodaan mahdollisuus surfata ohjelmissa mainittuihin kauppoihin tai aiheeseen liittyvään sisältöön. Puhelin tulee myyntiin joulukuussa.
Muut kaksi uutta puhelinta ovat Kyoceran ja Toshiban käsialaa, ja ne tulevat myyntiin ensi kuussa. Kaikissa kolmessa puhelimessa on kuluttajille suunnattu Hello Messenger -palvelu, jossa voi lähettää kuvilla varustettuja tekstiviestejä enimmillään neljälle henkilölle kerrallaan. KDDI:n mukaan viesteily muistuttaa tietokoneiden pikaviestintää.
Hello Messengerissä voi myös viestiä radiopuhelinmaisesti push to talk -tekniikan avulla. KDDI korostaa, ettei palvelu ole perinteistä push to talkia, sillä esimerkiksi Yhdysvalloissa tekniikkaa ovat suosineet yrityskäyttäjät. KDDI yhdisti push-to-talkin muihin palveluihin, koska ei uskonut sen yksin houkuttavan kuluttajia.
KDDI:n Au-palvelun asiakasmäärä on kasvanut tasaisesti Japanin kiivaasta kilpailusta huolimatta. Au:lla on 20,7 miljoonaa asiakasta, markkinajohtaja NTT Docomolla 49,9 miljoonaa.




























