Pohjanmaalaiset rakensivat itse itselleen tietoyhteiskunnan

Kesäkuussa Etelä-Pohjanmaalla avattiin valokuituverkko 6netplus, joka yhdistää kuusi kuntaa entistä leveämmällä kaistalla. Kotitalouksille kymmenen megabitin liittymiä tarjoava verkko yhdistää Kuortaneen, Lehtimäen, Soinin, Töysän, Alavuden ja Ähtärin alueet.
Kunnat hakivat oman verkon rakentamisella ennen kaikkea säästöjä. Operaattoreilta hankittuna verkko olisi tullut liian kalliiksi, joten kunnat päättivät rakentaa sen itse.
Naukkarisen toive on, että syrjäkylien verkottumista tuettaisiin myös valtiovallan toimesta.
6netplussan kustannusarvio oli noin 4,3 miljoonaa euroa, josta 45 prosenttia tuli TE-keskuksen kautta EU-rahana. 40 prosenttia rahoituksesta tuli kunnilta ja 15 kotitalouksilta.




























