Simpanssi paljasti aukkoja vaalijärjestelmissä

Yhdysvaltain presidentinvaaleihin on aikaa kuusi viikkoa, ja ryhmien, kuten Black Box Votingin, mukaan on vielä aikaa pystyttää paperinen vastapaino sähköiselle äänestykselle, jonka väitetään olevan täysin avoin manipuloinnille, uutistoimisto Reuters kertoo.
Keskustelu on pyörinyt paljolti kosketusnäyttölaitteiden ympärillä, jotka rekisteröivät noin kolmanneksen äänistä marraskuun vaaleissa. Mutta paljon suurempi uhka aktivistien mukaan kohoaa ohjelmista, joita tullaan käyttämään sekä sähköisten että paperisten äänten laskemiseen piirikuntatasolla.
Tietokone-ekspertit esittelivät lehdistötilaisuudessa Dieboldin ja Sequoia Voting Systemsin ohjelmista löytyviä aukkoja. He näyttivät keinoja äänestystulosten muuttamiseksi ilman salasanoja ja onnistuivat siirtämään yhdelle ehdokkaalle tarkoitetun äänen toiselle tai vain pyyhkimään tulokset kokonaan.
Asiantuntijat näyttivät myös videon, jossa koulutettu simpanssi osasi tuhota todisteet siitä, että äänestystuloksia olisi näpelöity. Tämä luonnistui vain painamalla deleteä ja enteriä näppäimistöltä.
Diebold ja ja Sequoia kumpikin korostavat, etteivät esitetyt keinot toimi oikeassa elämässä. On epätodennäköistä, että kukaan pääsisi tietoihin käsiksi ja kaikki yritykset muuttaa tuloksia havaittaisiin jo olemassa olevien turvatoimien myötä, yhtiöt vakuuttavat.




























