Helsingin kotihoito saa lisää hoitoaikaa mobiiliratkaisulla

Helsingin kotihoito on ottanut käyttöön Sybasen Finlandin kehittämän mobiiliratkaisun, joka uudistaa kotihoidon työntekijöiden työ- ja toimintatapoja siten, että varsinaiseen hoitotyöhön jää enemmän aikaa.
Jarmo Lahti
5.12.2001 10:54
Kommentit 0

Kotihoidon työntekijät saavat mukana kuljetettavaan pienlaitteeseen tarvittavat tiedot ennen asiakaskäyntiä ja lähettävät muutokset virastoon käynnin jälkeen. Pienlaitteessa ei tarvita jatkuvasti auki olevaa tiedonsiirtoyhteyttä. Tiedot tallennetaan laitteessa olevaan kevyttietokantaan, josta ne päivitetään tarvittaessa pääjärjestelmään.

Kotihoidon parissa työskentelee Helsingissä noin 1 500 hoitajaa kolmessa vuorossa ympäri vuorokauden. Vuodessa tehdään yhteensä 1,5 miljoonaa kotikäyntimerkintää. Tällä hetkellä mobiiliratkaisua käyttää kolmesataa kotihoidon työntekijää, ja suunnitelmien mukaan vuoden 2002 loppuun mennessä ratkaisu on käytössä kaikilla Helsingin kotihoidon työntekijöillä.

Aikaisemmin kotihoidon työntekijät tekivät asiakkaasta omat muistiinpanonsa ja kirjasivat ne kierroksen päätyttyä operatiivisiin järjestelmiin. Työpäivästä suuri osa saattoi kulua tietojen kirjaamiseen. Nyt asiakkaan hoitoon jää enemmän aikaa, ja virheiden mahdollisuus pienenee. Kriittiset potilastiedot on suojattu niin, ettei tietoja pysty käyttämään, jos pienlaite joutuu vääriin käsiin.

Lisää Aiheesta
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Silmukka kiristyy Googlen ympärillä

EPA

Googlella on viikkoja aikaa esittää EU:lle sovintoesitys antitrustitutkintojen lopettamiseksi.

Henkilötiedot hopealautasella – varkaat kiittivät

VTT

Utahin osavaltiossa paljastunut henkilötietojen varkaus on malliesimerkki siitä, miten tietoja ei pidä säilyttää.

Vasta-alkaja tekee Kinectistä vanhanaikaisen

Ruutukaappaus/Leap Motion

Leap Motionin uusi liikeohjaus erottaa yksittäisten sormien liikkeet ja mahdollistaa vaikka Angry Birdsin pelaamisen syömäpuikoilla.

 
Dilbert – 22.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949