Adcore-Netmill kaatui kokonaan

Kotimainen Internet-konsultti Adcore-Netmill on hakenut itsensä konkurssiin. Konkurssi on vahvistettu elokuun puolivälissä Helsingin käräjäoikeudessa. Yhtiön kaatoi hyvien aikojen aikana kerääntynyt raskas kulurakenne.
Jukka Lehtinen
6.9.2001 06:50
Kommentit 0

Jari Ala-Ruonan (kuva) Netmill ehti edetä viidessä vuodessa hautomon autotalliyrityksestä ruotsalaisen pörssiyhtiön maatyttären kautta konkurssiin. Tuhkasta ponnistaa Creanor-yritys kolme neljäsosaa vähemmällä väellä.

Yhtiön johto osti yrityksensä takaisin tappiokierteeseen joutuneelta ruotsalaiselta emokonsultilta Adcorelta ja yrityksen oli tarkoitus jatkaa toimintaansa alkuperäisellä Netmill-nimellä huomattavasti vähemmällä väellä. Tarkoitus oli palata juurille lisäämällä painopistettä teknisessä osaamisessa. Yhtiön oli määrä yli puolittaa henkilöstö 90:stä 40:neen.

Uusi yritys ei selvinnyt kaupan jälkeisistä järjestelyistä.

Kauppakorkeakoulun yrityspelin jäljiltä perustetun yrityksen johtohenkilöt toimitusjohtaja Jari Ala-Ruona, luova johtaja Jon Molander ja teknologiajohtaja Lauri Vilamo ovat perustaneet uuden yrityksen Creanorin, joka jatkaa Netmillin raunioilla avoimien järjestelmien kehittämisessä. Yhtiöön jää 20 Adcoren entistä työntekijää.

Lue lisää tänään ilmestyneestä ITviikko-lehdestä

25.4.2001: Ruotsalaiskonsultti vetäytyy Suomen Internet-markkinoilta

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Facebookissa käymätön voi olla "aktiivikäyttäjä"

Kymmenet miljoonat Facebookin aktiivikäyttäjät eivät ehkä vieraile sosiaalisen yhteisön sivuilla ollenkaan, silti Facebook laskee heidät mukaan 483 miljoonan päivittäiskäyttäjän joukkoon.

Thai-yhtiö: Nokia käytti karttojamme

Lehtikuva/Martti Kainulainen

Ohjelmistoyhtiö Globetech vaatii Nokialta ja sen karttayhtiöltä miljoonakorvauksia digitaalisten karttojen luvattomasta käytöstä.

Vanha järjestelmävika palasi kiusaamaan DNA:ta

Lehtikuva

Telekonserni DNA ei päässyt uuden asiakas- ja maksujärjestelmän temppuilusta loppuvuonna. Sisäinen järjestelmävirhe sekoitti yhtiön tunnuslukuja.

 
Dilbert – 7.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949