Kallasvuo ryhtyi bisnesenkeliksi
Matkapuhelinvalmistaja Nokian entinen toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo on sijoittanut pehmoparistovalmistaja Enfucelliin. Enkelisijoittamisen lisäksi Kallasvuo toimii espoolaisyhtiön neuvonantajana.
Olli-Pekka Kallasvuo kertoo tiedotteessa olevansa iloinen voidessaan vaikuttaa Enfucellin menestykseen.
– Enfucell on tehnyt monia uraauurtavia innovaatioita painetussa elektroniikassa, hän sanoo.
Enfucell on kehittänyt SoftBattery-nimisen pehmopariston, joka on ohut ja joustava painettava virtalähde. Sitä voidaan käyttää muun muassa rfid- ja sensorisovelluksissa, älypakkauksissa sekä kosmetiikka- ja lääketeollisuudessa.
Yhtiö on perustettu vuonna 2002 ja sen juuret ovat Teknillisessä korkeakoulussa. Yhtiö on kerännyt noin 7,5 miljoonaa euroa pääomasijoituksia.
Taloustiedot




























Kommentit (1)