Palkallinen ruokatunti on enää harvojen herkkuja

Markku Ulander / Lehtikuva
Palkallinen ruokatunti on enää harvojen herkkuja
Rasittava vuorotyö on vähentynyt telealalla. Samalla on poistunut työnantajan kädenojennus; palkallinen ruokatunti.
Heidi Vaalisto
25.1.2012 10:30
Kommentit 38

Sonerassa asiakaspalvelun toimihenkilöt tyrmistyivät alkuvuonna työnantajan ilmoitusta, jonka mukaan 7,5 tunnin palkalliseen työaikaan ei vastedes kuulu puolen tunnin ruokatuntia. Palkallinen ruokatunti poistui Sonerassa noin 500 toimihenkilöltä.

Työantajan mukaan puolen tunnin ruokatunti on jäänne vanhasta vuorotyöjärjestelmästä. Nyt epäsäännöllinen vuorotyö on poistunut. Työnantajan mielestä asiakaspalvelun on aika noudattaa samoja pelisääntöjä kuin muiden soneralaisten, joilla ruokatunti ei ole kuulunut palkalliseen työaikaan.

Soittokierroksen perusteella palkallinen ruokatunti on enää harvojen herkkua telealalla.

DNA:n talous- ja hallintojohtaja Ilkka Pitkänen sanoo, että teleoperaattori noudattaa ict-alan työehtosopimusta. Sopimuksen mukaan työpäivä on kahdeksan tuntia. Tästä palkallista työaikaa on 7,5 tuntia.

– Ruokatunti on 30 minuuttia, siitä ei makseta palkkaa. Tätä sääntöä on noudatettu niin kauan kuin minä muistan, Pitkänen sanoo.

Elisa-konsernissa on myös sääntönä, että työaika on 7,5 tuntia. Sen päälle tuleva puolen tunnin ruokatunti ei kuulu palkalliseen työaikaan.

Henkilöstön kehittämisjohtaja Liisa Hakoinen sanoo, että sääntöön on yksi poikkeus. Elisassa on vielä pieni ammattikunta, jolle ruokatunnista maksetaan palkkaa.

– Meillä on öisin töissä yövuorolaisia asiakaspalvelussa. He tekevät pitkiä yövuoroja. Heidän kanssaan on sovittu, että ruokatunti kuuluu työaikaan.

Hakoinen sanoo, että ruokatunnin kuuluminen yövuorolaisen työaikaan on myös turvallisuuskysymys. Yöllä ei ole ruokapaikkoja auki. Yövuorolaiset syövät yleensä eväitä työpaikalla.

Hakoinen lisää, että yötyön määrä on laskussa. Yövuorolaisia ovat nykyisin lähinnä vikailmoituksia vastaanottavat.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (38)

Huono 0
Missä edes maksetaan ruokatunnista? julkisella puolella?
lol
MITÄÄH??!!

Siis saako jotkut palkkaa tauoistakin?
En usko! Minäkin haluan!
Kai te nyt seuraavaksi uutisoitte, että saavat vielä nukkua yön kotonaan!
Rekkamies
Julkisella puolella maksimivuosilomat 45 päivää. Jos kesällä jää 2 lomapäivää käyttämättä, muuttuvat ne talvilomapidennyksen kautta 9 päiväksi.
Kaikkien pitäisi päästä julkiselle puolelle töihin! Vaadin!!!!
Huono 1
Tämähän tarkoittaa Soneralla vain sitä, että ruokatunti pitenee minuutilla ja työpäivä puolella tunnilla. Palkkaa tulee edelleen 7,5 tunnilta. Etuna on se, että ruokatunnilla saa poistua työpaikalta.

Säästöä se on pienikin säästö. 500 kertaa puolen tunnin tuntipalkka nostaa taas omalta osaltaan yrityksen tulosta, ainakin laskennallisesti. Kun osakkeen arvo on pohjamudissa, on tietysti tehtävä kaikki rahan sisään tulemiseksi. Joutuuhan Soneran asiakkaatkin maksamaan päästäkseen maksamaan laskunsa, silloin kun se tulee paperisena.

Tulot tulevat pienistä puroista. Nähtäväksi sitten jää, miten tämä parantaa työhyvinvointia ja henkilökunnan motivoituneisuutta.
Vasko Takamaa
Missä edes maksetaan ruokatunnista? julkisella puolella?

Ne sukupuolensa vuoksi syrjityt ja reippaasti yli keskiansion tienaavat mutta silti niin matalapalkkaiset hoitsut saavat maksun myös syömisestä ja juomisesta.
Julkisella ei tehdä mitään omaan piikkiin
Huono 3
Mistä tunnistaa wannabe Kokoomuslaisen Niinistön kannattajan/äänestäjän? Maksaa "vastapuolelle" kumminkin vuosittain ammattiliitto maksunsa säännöllisesti.
Harri Holkeri oli viimeinen Kokoomuslainen.
Huono 6
Missä edes maksetaan ruokatunnista? julkisella puolella?

Ne sukupuolensa vuoksi syrjityt ja reippaasti yli keskiansion tienaavat mutta silti niin matalapalkkaiset hoitsut saavat maksun myös syömisestä ja juomisesta.

Olisit itae käyny kouluja nii ei tarvis itkee kun muut tienaa yli keskiansion. Moni hoitsu on kuitenkin nähnyt vaivaa työpaikkansa eteen ja sinne pääsee kyllä töihin miehetkin jos haluaa. Tiedän kyllä pahempiakin loisijoita julkisella ja ne ei ole se työtä tekevä porukka
lol
Huono 5
Ja pankissa ei olla töissä lauantaisin, mutta lauantait polttavat lomapäivän silti.

Ei ihme kun töihin ei hae kukaan.
äää
Kannatta hakeutua ylemmäksi toimihenkilöksi, niin on vain kokonaistyöaika ja palkka. Ruokatunneista ei makseta, ylitöistä ei makseta, matka-ajoista ei makseta, maksetaan vaan palkka kerran kuukaudessa, ja bonukset kerran vuodessa. Se on sitten omista neuvottelutaidoista kiinni, korvaako se kaiken käytetyn ajan.
Ylempi toimihenkilö
Huono 4
Missä edes maksetaan ruokatunnista? julkisella puolella?

Ne sukupuolensa vuoksi syrjityt ja reippaasti yli keskiansion tienaavat mutta silti niin matalapalkkaiset hoitsut saavat maksun myös syömisestä ja juomisesta.

Olisit itae käyny kouluja nii ei tarvis itkee kun muut tienaa yli keskiansion. Moni hoitsu on kuitenkin nähnyt vaivaa työpaikkansa eteen ja sinne pääsee kyllä töihin miehetkin jos haluaa. Tiedän kyllä pahempiakin loisijoita julkisella ja ne ei ole se työtä tekevä porukka

Oletko vähän pässi? Ei kaikista ole hoitajiksi.
Järki käteen
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949