Tiedolle löytyi viimein toimitusjohtaja
Tietoturvayhtiö F-Secure ilmoitti tiistaina, että yhtiön toimitusjohtaja Kimmo Alkio jättää yhtiön. F-Securen mukaan Alkio on irtisanoutunut ja siirtyy toisen työnantajan palvelukseen. Alkio jatkaa F-Securen tehtävissä lokakuun loppuun saakka. F-Secure on käynnistänyt uuden toimitusjohtajan etsinnän.
Hetken päästä F-Securen pörssitiedotteen jälkeen tietotekniikan palvelutalo Tieto kertoi, että Alkio tulee yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi.
Tieto on ollut ilman vakituista toimitusjohtajaa huhtikuun lopusta lähtien, jolloin Hannu Syrjälä joutui jättämään yhtiön. Väliaikaisena toimitusjohtajana on ollut Tiedon Suomen maajohtaja Ari Karppinen.
Kimmo Alkio on toiminut F-Securen toimitusjohtajana marraskuusta 2006 lähtien. Ennen F-Securea Alkio vaikutti Nokialla.






























