Kirjaudu ▼
 

Elisa muutti myyjien provisioita

Elisa muutti myyjien provisioita
Elisa Shopit -ketju muutti keväällä myyjien palkkausmallia, provisioihin vaikuttaa nyt myymälän tulos.
Heidi Vaalisto
14.7.2011 09:48
33

Telekonserni Elisa muutti keväällä kaikessa hiljaisuudessa Shopit-ketjun työntekijöiden palkkausmallia. Myyjän peruspalkka pysyy samana, mutta kannustepalkkioiden eli provisioiden perusteisiin tuli muutos.

Nimettömänä pysyttelevä myyjä kertoo, että ennen hänelle maksettiin kannustepalkkaa sen mukaan, miten hän onnistui myymään Elisan tuotteita. Uudessa mallissa myymälöille on asetettu leikkuri. Jos myymälä ei pääse määrättyyn tavoitteeseen myyntisegmenteissä, myyjälle ei makseta kannustepalkkiota.

Elisa-konserni on vaitonainen muutoksista.
Elisan johtaja Pasi Vanninen myöntää, että palkkausmalli muuttui Elisa Shopit -ketjussa tänä keväänä.

– Palkkausmallia muutetaan aina aika ajoin, Vanninen sanoo.

Taloustiedot

Vanninen ei halua kertoa uuden mallin yksityiskohtia. Hän sanoo, että ne kuuluvat liikesalaisuuksien piiriin.

Vanninen sanoo uudesta mallista, että siinä on yritetty kannustaa koko ketjun myyntiä niihin palveluihin, joihin konserni on keskittynyt.

Nimettömänä pysyttelevä myyjä kertoo, että uusi palkkausmalli on pudottanut palkkioita puoleen entisestä. Ennen hän sai peruspalkan päälle kannustepalkkioita noin tuhat euroa kuukaudessa. Nyt provisiot ovat noin 500 euroa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Myyjä valittaa, että kannusteiden kohteet muuttuvat joka kuukausi. Myyjä saa olla tarkkana, mitä hänen kannattaa myydä asiakkaalle. Myyjä ei enää saa provisioita esimerkiksi kytkysopimusten myynnistä. Sen sijaan kannustepalkkioita tulee ElisaViihteen, Saunalahti Tuplalaajakaistan ja mobiilidatapalveluiden myynnistä sekä numeronsiirroista toisilta operaattoreilta.

Myyjän mukaan provisioiden väheneminen on johtanut siihen, että Elisa Shopitin pitkän linjan myyjät ovat hakeutuneet toisiin tehtäviin.

Elisan johtaja Pasi Vanninen kiistää tiedot myyjien joukkopaosta.

– Meillä vaihtuvuus on edelleen pientä, Vanninen sanoo.

Ihmiset Pasi Vanninen
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (33)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Mä vaihtaisin DNAn heti pois jos joku muu tarjois halvemmalla ton 3000min/3000sms ja 3000mms liittymän. Nyt 40?/kk. Otan vihjeitä vastaan.
Petri 14.7.2011 10:05

Anonyymi
No nythän on hyvä mennä kitisemään ilmaista puheaikaa että vaihtaisin tuolle operaattorille. Kyllä sitä nyt saa kun tulosta pitää tahkota!
Jos mä vaihdan niin 14.7.2011 10:09

Anonyymi
Mikään ei koske suomea ei edes köyhän kuolema eikä velan määrä.
Sanan helinää, nyt i 14.7.2011 10:13

Anonyymi
Ja palvelutaso varmasti ampaisee kattoon.
Nimetön 14.7.2011 10:14

Anonyymi
Suosittelen Elisaa Osinkon vuoksi.
Nimetön 14.7.2011 10:23

Anonyymi
Minulle DNA:n myyjä soittelee vähintään kuukauden välein ja tarjoaa Hilmaa,Viljoa ja Onnia.Tunnen itseni joka kerta idiootiksi moisen myyntitykitysen jälkeen.Sempä takia hankin Re Paid liittymän.
suivaantunut 14.7.2011 10:23

Anonyymi
Todella kannustavaa. Ihan turha edes yrittää myydä mitään kun provikat palavat kuitenkin työkavereiden huonouden takia. Kuka idiootti näitä "uudistuksia" keksii?
Nimetön 14.7.2011 10:25

Anonyymi
Oliskohan Elisan myyjien syytä pitää muutama ulkoilupäivä näin kesän kunniaksi.
ElisaSaunalahti 14.7.2011 10:42

Anonyymi
Ja kas näin siirtyy yrittäjän riski hiljalleen työntekijälle...
2000-luvun internati 14.7.2011 10:44

Anonyymi
Suosittelen Elisaa Osinkon vuoksi.


Kas kun et singon vuoksi ;)

jokaiselle varmaan löytyy se oikea operaattori, itsellä kaikkien kolmen pääoperaattorin kortit niin ei tarvitse valittaa...
JäsenNro999 14.7.2011 10:48
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 
Viikon kommentoiduimmat
Dilbert on muuttanut. Lue Dilbert Taloussanomien etusivulta