Äänestyskoneen hakkeroinut päästettiin vapaaksi
Intian äänestysjärjestelmän haavoittuvaksi paljastanut tutkija Hari Prasad on vapaalla jalalla takuita vastaan, raportoi uutispalvelu IDG. Hänet vapautettiin lauantaina viikko pidätyksensä jälkeen.
Miestä epäiltiin muun muassa äänestyskoneen varastamisesta. Prasad on kertonut, että tuntematon henkilö toimitti hänelle äänestyskoneen tutkimuksia varten. Prasad kumppaneineen onnistui koneen avulla todistamaan, että äänestysjärjestelmään ja sen myötä äänestystuloksiin ei voi luottaa.
IDG:n mukaan syytteille ei löytynyt näyttöä poliisitutkimuksissa.
Effi vaati
vapautusta
Prasadin vapauttamista oli ehtinyt vaatia myös suomalainen kansalaisjärjestö Electronic Frontier Finland.
– Vaadimme, että Intian hallitus vapauttaa Hari Prasadin välittömästi. Viestinviejän kimppuun hyökkäämisen sijaan järkevämpää olisi tunnustaa äänestysjärjestelmän ongelmat ja korjata ne, Effin puheenjohtaja Tapani Tarvainen kehotti perjantaisessa tiedotteessa.
Effi on ollut huolissaan sähköisestä äänestämisestä Suomessa. Kritiikki alkoi jo ennen epäonnistunutta kunnallisvaalien kokeilua ja voimistui sen jälkeen. Hallitus on päättänyt, että sähköistä äänestämistä ei toistaiseksi enää kokeilla, mutta ovi jätettiin avoimeksi nettiäänestykselle.
































Kommentit (2)
Ja takaovi kanssa.