Pomoa ei haluta Facebook-kaveriksi
Suurin osa Facebookin käyttäjistä kertoo käyttävänsä palvelua työaikana, mutta 73 prosenttia ei pyydä pomoaan Facebook-kaverikseen.
Tietoturvayhtiö F-Securen tuoreen selvityksen mukaan Facebookin käyttäjien suurin huoli on, että verkossa julkaistut kirjoitukset haittaavat työn saamista.
– Selvityksemme mukaan 35 prosenttia vastaajista on kirjoittanut Facebookiin jotain sellaista, mitä he ovat jälkeenpäin katuneet, sanoo Sean Sullivan F-Securen tietoturvalaboratoriosta.
Työnantajat ovat monissa maissa käyttäneet useiden vuosien ajan Googlen hakupalvelua kandidaatteja arvioidessaan. Yhteisöpalveluiden henkilökohtaisten profiilien tutkimisesta on monille rekrytoijille tullut vakiintunut tapa.
– Facebookin käyttäjien on hyvä muistaa, että kaikki kirjoitukset, jotka he lataavat sivulle – yksityiseksi määriteltykin - saattaa jossain vaiheessa tulla julkiseksi. Hyvä ohje on katsoa ennen kuin katuu. Jos kirjoituksen julkistaminen – vahingossa tai jostain muusta syystä – on katastrofi, älä lataa sitä sivulle, Sullivan sanoo.
Suomessa mahdollisen työnantajan pitää pyytää kandidaatilta erikseen lupa, jos aikoo tarkistaa kandidaatin tietoja sosiaalisista verkostoista.
Yksityisyys on
tärkeä
F-Securen tekemän kansainvälisen tutkimuksen mukaan Facebookin käyttäjistä 58 prosenttia kertoo käyttävänsä palvelua työaikana satunnaisesti. Vastaajista 77 prosenttia raportoi käyttävänsä yksityisyysasetuksia aktiivisesti.
– Facebookin käyttäjät ovat tietoisia yksityisyytensä suojaamisen tarpeellisuudesta toisin kuin asiantuntijat olettavat, sanoo Sullivan.
– Sitä mukaa kun Facebook on tehnyt yhteisöön kuuluvien tiedoista julkisia, ovat yhteisön jäsenet heränneet huomaamaan, että heidän yksityisyytensä on uhattuna.
F-Secure teki tutkimuksen SurveyGizmo-verkkopalvleun avulla tammi-, helmi- ja maaliskuun 2010 aikana. Kansainväliseen tutkimukseen osallistui 450 henkilöä verkon yhteisöpalvelujen kuten Facebookin, Twitterin ja Stumbleuponin kautta. F-Secure kysyi vastaajilta heidän päivittäisestä Facebookin käytöstään.
































Kommentit (4)
Moni tuskin haluaa vierailla paikassa, jossa joutuu aktiivisesti suojelemaan yksityisyyttään ja jossa seurana on kasa yhtä sisältötyhjiä profiileja ja henkilöitä.