Kohukrakkeri sai pitkän vankeustuomion
Teot tunnustanut mies kuuli tuomionsa Bostonissa torstaina. Hän sai kaksi 20 vuoden yhtäaikaista vankilakomennusta mittavasta TJX-murrosta, missä tavarataloketjulta varastettiin miljoonittain luottokorttinumeroita.
TJX-liigan johtaja Albert Gonzalez esiintyi katuvaisena oikeudessa, uutispalvelu IDG kertoo. Vähimmillään hän olisi voinut saada viisitoista vuotta ja pahimmillaan 25 vuotta vankeutta.
Rahalliset korvaukset määräytyvät myöhemmin, mutta tuomari totesi, ettei Gonzalez pysty niitä koskaan kokonaan maksamaan.
Tänään perjantaina miehelle luetaan tuomio erillisestä korttitietojen varkaudesta, joka kohdistui Heartland Payment Systemsiin.
Gonzalezin puuhissa oli kaksoisagentin meininki. Hän oli nimittäin USA:n salaisen palvelun palkkalistoilla selvittämässä luottokorttihuijauksia, mutta käytti salaiselta palvelulta saamiaan tietoja rikoksissa.
































Kommentit (3)
Yksinomaan tieto että kundi oli aikoinaan duunaillut "firmassa oikeuden puolustajana" - ja sitten sortunut tietojensa avulla rikollisiin puuhiin, on jenkkilakisirkuksessa melko yleinen lieventävä asianhaara.
Asianhaaroista riippuen.
Mutta huomattavaa sekin että tuomiot näistä hommeleista on saneltu etukäteen - ennen kuin asiaa hoitava tuomari on nähnyt vilaustakaan tutkintomateriaalista.