Tiedon tuotekehittäjät joutuvat perinteisiin it-töihin

Tiedon tuotekehittäjät joutuvat perinteisiin it-töihin
Tieto keskittää tuotekehitystä Puneen.
Tieto siirtää telealan tuotekehitystä lisää Intiaan, nykyiset tuotekehittäjät joutuvat perinteisiin it-alan töihin.

Heidi Vaalisto
10.2.2010 13:58
Kommentit 13

Kova hintakilpailu ravistelee tietotekniikkatalo Tiedossa eniten telealaa. Tieto tekee tuotekehitystä Nokialle, Ericssonille ja muille alan jäteille. Samoista hankkeista kilpailee aasialaisia yrityksiä.

Tiedon talousjohtaja Seppo Haapalainen näkee, että yhtiö on selvinnyt kovassa kilpailussa siirtämällä töitä edullisen kustannustason maihin. Kun Tiedossa konsernitasolla off shore –töiden osuus nousi viime vuonna 30 prosenttiin, telealalla lähes puolet töistä tehtiin edullisen kustannustason maissa.

Tiedolla on tuotekehitystä etenkin Intian Punessa. Töiden siirtyminen Intiaan jatkuu tänä vuonna. Tämä Intia-ilmiö tarkoittaa tuotekehittäjien toimenkuvan muutosta kalliin kustannustason maissa.

– Telealan tuotekehittäjät joutuvat siirtymään perinteisen tietotekniikan pariin, Haapalainen sanoo.

Järjestelmien ylläpitoa
siirtyi Intiaan
 

Intia-ilmiö näkyy telealan lisäksi yhdessä Tiedon tukijalassa, ulkoistusliiketoiminnassa. Parin viime vuoden aikana suomalaisten kansainvälisten yhtiöiden it-palvelut ovat siirtyneet Intiaan. Yritysjärjestelmien ylläpito ja testaus hoituvat Intiasta käsin.

– Konesalit ovat meillä Ostravassa. Tuotekehitys ja perinteinen it-palvelu ovat Intiassa, Haapalainen tiivistää off shore -mallin.

Haapalainen ottaa esimerkiksi suomalaisen henkivakuutusjärjestelmän tuotekehityksen. Työ hoitui aiemmin Raisiossa. Nyt pääosa työstä tehdään Intiassa.

Talouden taantuma on lisännyt ulkoistushankkeiden hintakilpailua ja vauhdittanut töiden siirtymistä Intiaan.

– Asiakkaat kysyvät sopimusta tehtäessä, mikä on off shore –toimintojen osuus, Haapalainen kertoo.

Haapalaisen mukaan aasialaisten kilpailijoiden läsnäolo on lisääntynyt Suomessa.

– Englannissa alkoi murros. Siellä ovat tiukat markkinat ja intialaiset ovat etsineet markkinoita Euroopan periferiasta, Haapalainen sanoo.

Uusin piirre ulkoistuskaupoissa on Haapalaisen mielestä se, että umpisuomalaisten yritysten it-palveluja on alkanut siirtyä edullisen kustannustason maihin.

Keskiviikkona osavuosituloksensa julistanut Tieto pitää ennallaan tavoitteensa, jonka mukaan off shore –toimintojen osuus kasvaa tänä vuonna 35 prosenttiin. Ensi vuonna osuus kasvaa 40 prosenttiin. 

Lisää Aiheesta
UutinenTiedolle uusi konesali Saksaan (17.5.2011 10:22)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (13)

Huono 0
Artikkeli vaikuttaa yhtä selvältä kuin Tiedon strategia.
Peelo
Huono 0
Ja vakuutuksenottajan tukehtuessa etelä-amerikkalaiseen naudan.. korjaan häränlihapihviin toteaa vakuutusyhtiön ohjelma tapahtuneen olevan jumalainen rangaistus. Taitaa ohjelmoijan ja asiakkaan välinen kuilu vain kasvaa ajanmittaan, ja ohjelmien laatu laskea samaa tahtia.
Paikallisosaaminen kunniaan
Huono 0
Toimittaja: vastaa kysymykseen "Tiedon tuotekehittäjät joutuvat perinteisiin it-töihin"?
höhö
Huono 7
Tiedä vaikka laatukin paranisi...
Kyllästynyt
Huono 0
"Uusin piirre ulkoistuskaupoissa on Haapalaisen mielestä se, että umpisuomalaisten yritysten it-palveluja on alkanut siirtyä edullisen kustannustason maihin"

... ja tämän ne löytävät vielä edestään
Huono 0
"Uusin piirre ulkoistuskaupoissa on Haapalaisen mielestä se, että umpisuomalaisten yritysten it-palveluja on alkanut siirtyä edullisen kustannustason maihin"

... ja tämän ne löytävät vielä edestään
Huono 0
Vielä kun joku määrittelisi "perinteiset it-työt" ...
Ihmetys
Huono 0
Toimittajakin voisi vaihteeksi lukea ohjeet: "Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti."
Pallo
Mitenköhän valtio voi ostaa palvelunsa talosta, joka ei tue suomalaista työtä? Siinä sitten työllistämään tätä "periferiaa"... ei taida kannattaa. Aika jättää uppoava laiva.
Lippu ruotsiin ja sitten kohti etelää
Huono 0
"Talouden taantuma on lisännyt ulkoistushankkeiden hintakilpailua ja vauhdittanut töiden siirtymistä Intiaan."
Näin se globalisaatio toimii, työt ja palvelut siiryy aina halvemman työvoiman maahan. Kyllä ne muutkin "perinteisen tietotekniikan" tehtävät menee pois Suomesta. Pitkällä tähtäimellä tänne ei voi jäädä muu kuin ohjelmien ja palveluiden "suomentaminen" koska muualla ei juuri hallita suomen kieltä. Käytännössä it-ala tulee supistumaan voimakkaasti Suomessa.
vain se tarvitaan mikä tehdään suomen kielellä
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Silmukka kiristyy Googlen ympärillä

EPA

Googlella on viikkoja aikaa esittää EU:lle sovintoesitys antitrustitutkintojen lopettamiseksi.

Henkilötiedot hopealautasella – varkaat kiittivät

VTT

Utahin osavaltiossa paljastunut henkilötietojen varkaus on malliesimerkki siitä, miten tietoja ei pidä säilyttää.

Rovio kylpee rahassa

Henrik Kettunen/Bloomberg News

Rovion liikevaihto, tulos ja kassa paisuivat viime vuonna.

 
Dilbert – 22.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949