Joensuulainen kiinni Rammsteinin nettilevityksestä (It-viikko)

Joensuulainen kiinni Rammsteinin nettilevityksestä

Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Joensuulainen kiinni Rammsteinin nettilevityksestä
Joensuulainen mies laittoi internetissä jakoon Rammstein-yhtyeen kappaleen hyvän tovin ennen virallista julkaisua.
Tuomas Linnake
Tuomas Linnake
3.12.2009 13:21
Kommentit 12

Pohjois-Karjalan poliisilaitos kertoo 21-vuotiaan joensuulaismiehen saaneen sakot tekijänoikeusrikkomuksesta. Hän lähetti jo elokuussa Rapidshare-nimiseen tiedostopalveluun saksalaisen Rammstein-yhtyeen kappaleen Liebe ist für alle da. Kappaleen sisältävä samanniminen albumi julkaistiin vasta kaksi kuukautta myöhemmin lokakuussa.

Mies ei ollut kappaleen ensimmäinen jakaja, ja rikos tuli tutkintaan, kun saksalainen tekijänoikeusjärjestö ilmoitti asiasta Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:lle. Epäilty myönsi poliisin kuulusteluissa kopioineensa kappaleen tiedostojenjakopalveluun ja tehneensä keskustelupalstalle linkin siihen.

TTVK ei paljasta miehelle langennutta korvaussummaa, joka on kuitenkin ilman muuta enemmän kuin poliisin lätkäisemät 72 euron päiväsakot. Hän joutui myös elämään kaksi kuukautta ilman poliisin takavarikoimaa tietokonetta.

Lisää Aiheesta
UutinenPiraatit ostavat ahkerasti musiikkia (3.11.2009 09:22)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (12)

Huono 0
Sairasta. Mitä helvettiä seuraavaksi? Vain silloin saa kuunella jos on ostanut levyn.
JOS joku ohimennen kuulee, niin lätkästään sakot!
Kaikki alkavat kuunella musiikkia yksin pimeissä kopeissa hiiren hiljaa, etteivät aiheuttaisi sakkoja, vaikka sattumalta lähettyvillä oleskeleville.
Hevon perse
Huono 0
Sairasta. Mitä helvettiä seuraavaksi? Vain silloin saa kuunella jos on ostanut levyn.
JOS joku ohimennen kuulee, niin lätkästään sakot!
Kaikki alkavat kuunella musiikkia yksin pimeissä kopeissa hiiren hiljaa, etteivät aiheuttaisi sakkoja, vaikka sattumalta lähettyvillä oleskeleville.

Tätäkö aiheuttaa muka se, että mies laittaa laittomasti laulun nettiin? Eihän kukaan ole sanonut ettei laulua saa kuunnella esim. i-podilla. Tämä on niin raivostuttavaa, kun kaikesta luodaan yli suuri juttu. En minäkään, jos levyttäisin niin haluaisin laulujani ilmaiseksi nettiin!
Turhaa yliammuntaa
Huono 0
Taas näitä tekijänoikeusjärjestöjen sponssaamia tasaisin väliajoin ilmestyviä uutisia.
Toinen vakio on tv-lupapinnareiden kärähdys-uutiset
Huono 1
mikseivät kerro korvauksen määrää? toivottavasti oli tuntuva niin alkavat piraatitkin oppia tavoille.
Huono 1
Taas näitä tekijänoikeusjärjestöjen sponssaamia tasaisin väliajoin ilmestyviä uutisia.

Taas näitä tasaisin väliajoin ilmestyviä 0-teinien 0-kirjoituksia.
Huono 1
Taparikollispiraatit linnaan!
Sisältömies
Huono 0
Joo häkkiä vaan tollasille finni-linux-nörteille.
Ramstainin poijil on paha mieli, kun ennakko "vuoto" on päässyt levitykseen. Ei tällä tietenkään mitään promoarvoa ole.
Shaize-burger
Huono 0
mikseivät kerro korvauksen määrää? toivottavasti oli tuntuva niin alkavat piraatitkin oppia tavoille.

Summaa ei julkaista, koska se on törkeä eikä suhteessa teon vakavuuteen kuten oikeusvaltiossa tulisi olla.

Toisekseen piraatitkaan eivät hyväksy teosten laittamista nettilevitykseen ennen virallista julkaisupäivää. Siinä syyllistyy rikokseen (joka on muuten varastaminen, koska teosta ei ole voinut saada käsiinsä varastamatta sitä jostain, koska se ei ole ollut myynnissä). Tässä tapauksessa on kuitenkin ongelmana se, että tämä joensuulainen ei ollut se varas, vaan harrasti ihan normaalia yksityistä kopiointia. Satimessa on siis väärä henkilö.
MikkoK / Piraattipuolue
Huono 0
No ei todellakaan ole varkaus laittaa laittomasti hankittu kipale nettiin jakoon. Ei "pimeän" kellon ostajakaan syyllisty varkauteen vaan varastetun tavaran hallussapitoon. Kyse on avunannosta rikokseen.

Huolestuttavaa, että väitetyn piraattipuoluelaisenkin päässä menevät Teosto-propaganda ja faktat sekaisin.
Siika
Huono 0
valitettavaa ja erittäin vahingollista piratismia. Hyvä, että saatiin kiinni.

Kuuntelemisella ja ennen julkaisua warettamisella ei ole mitään tekemistä keskenään.
warre ville
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Nopean Swype-kirjoituksen saa useisiin Nokia-puhelimiin

 /

Nokian kosketusnäyttöpuhelimiin voi nyt ladata Swype-sovelluksen, joka ansiosta kirjoittaminen onnistuu liuttamalla sormea näytöllä. Swypen kehittämän tekniikan avulla on tehty tekstaamisen nopeusennätyksiä.

Porsaanreikä liittymäsopimusten ketjutuksessa tukitaan

Jussi Nukari/Lehtikuva

Sopimusten ketjuttaminen aiotaan kieltää kunnolla Suomessa. Operaattoreiden harrastamille tekstiviesti-ilmoituksille tulee stoppi.

Samsung: Symbianille ei ole kysyntää

Samsung aikoo käyttää matkapuhelimiensa käyttöjärjestelminä Googlen Androidia, Microsoftin Windows Mobilea sekä yhtiön omaa Badaa. Samsung-johtajan mukaan kuluttajat eivät ole kiinnostuneita Symbianista.

 
Dilbert – 3.9.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Myynti Verkkomediamyynti
+358 9 122 2863