Okmetic säästää irtisanomalla

Okmetic säästää irtisanomalla
Piikiekkoyhtiö Okmetic aloittaa Suomessa yt-neuvottelut irtisanomisista ja lomautuksista.
Tuomas Linnake
2.9.2009 10:45
Kommentit 0

Neuvottelut koskevat koko henkilöstöä. Toimihenkilöiden työvoiman vähennystarve Suomessa on arviolta kaksikymmentä henkilöä, joista osa työskentelee määräaikaisesti. Työntekijöille kaavaillaan toistaiseksi voimassa olevien lomautusten toimeenpanemista. Lomautettavia on arviolta kolmekymmentä.

Vastaavat toimet aloitetaan myös yhtiön ulkomaisissa tytäryhtiössä. Näissä vähennystarve on yhteensä arviolta neljä toimihenkilöä. Okmeticin palveluksessa oli elokuun lopussa yhteensä 340 henkilöä. Näistä 134 oli toimihenkilöä ja 206 työntekijää. Henkilöstöstä Suomessa työskentelee 307.

Pörssitiedotteen mukaan neuvotteluiden tavoitteena on varmistaa kannattavuus nykyisessä kireässä markkinatilanteessa karsimalla henkilöstö- ja kiinteitä kuluja. Toimilla tavoitellaan runsaan miljoonan euron vuosittaisia säästöjä.

Vuotta vaikea
ennakoida

 
Yhtiö pitää kiinni koko vuoden tulosarviostaan, jossa liikevaihdoksi ennustetaan 54 miljoonaa euroa. Liiketuloksen arvioidaan olevan hieman positiivinen. Markkinatilanne tekee ennustamisesta kuitenkin edelleen hyvin vaikeaa.

Okmetic toimittaa asiakaskohtaisesti räätälöityjä piikiekkoja anturi- ja puolijohdeteollisuudelle. Tehtaat sijaitsevat Vantaalla ja Texasissa, ja lisäksi yhtiöllä on sopimusvalmistusta Japanissa ja Kiinassa.

Lisää Aiheesta
UutinenOkmeticin näkymät odotettua paremmat (20.10.2010 09:23)
UutinenOkmetic paransi reilusti tulostaan (28.7.2010 12:17)
UutinenOkmetic peruu lomautuksia (26.11.2009 15:04)
UutinenOkmetic lomauttaa 240 työntekijää (4.2.2009 15:28)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949