Entetrainerin taustalla kovia nimiä
Fonectan yritystietojen mukaan vuonna 2008 perustetun espoolaisen Entetrainer Oy:n hallituksen puheenjohtajana on Sulakkeen toimitusjohtaja Timo Soininen.
Muut hallituksen jäsenet ovat Entetrainerin Timo ja Tomi Salmen lisäksi Sulakkeen rahoitusjohtaja Outi Henriksson, muun muassa Nokiassa vaikuttanut tekniikan tohtori Yrjö Neuvo ja kansanedustaja Eero Lehti.
Entetrainer Oy:n markkinointinimi on Shoot The Balls Oy. Tällä nimellä haettaessa internetistä löytyy erilaisia kuvauksia yhtiön toiminnasta. Keksintösäätiön sivujen mukaan firma kehittää "tekniikoita urheiluesineen nopeuden määrittämiseksi", kun taas muualla todetaan, että "yhtiön toimialana on kehittää, tuottaa ja myydä urheilusuoritusten analysoinnin ohjelmistoja".
"Vanhaa
tietoa"
Entetrainerin Timo Salmi tähdentää, että nämä kuvailut eivät enää välttämättä pidä paikkaansa. Etenkin Keksintösäätiön tiivistelmä sisältää hänen mukaansa vanhentunutta tietoa.
– Ideamme on sittemmin elänyt paljon. Tuotteemme tulevat markkinoille vielä kuluvan kesän aikana valituilla markkina-alueilla, Salmi kertoo.
Salmi totesi aiemmin tällä viikolla, että hänen yhtiönsä palvelukonsepti yhdistää urheiluun niin mobiiliohjelmistotekniikkaa kuin myös web-ohjelmistotekniikkaa. Kohdelajit tulevat olemaan maailman johtavat pallopelit.
A4SP Technologies kertoi viime marraskuussa (pdf) investoineensa Shoot The Ballsiin, joka "kehittää A4SP:n tuotteita täydentäviä uuteen innovaatioon perustuvia urheilun mobiilipelejä".

































Kommentit (2)
1. Kokoa yhteen joukko ihmisiä, joilla jotain mainetta
2. Mainosta tekeväsi jotain todella uutta ja innovatiivista, josta ei voi vielä kertoa kenellekään mitään
3. Jonkin ajan kuluttua ala mainostaa suljettua beta-versiota, jonne on hyvin rajattu pääsy vain valikoiduille henkilöille. Älä tässäkään vaiheessa vielä paljasta tuotteesta juuri mitään.
1. liikeidea huokuttelee nimekkäitä sijoittajia
2. yritys kehittää tuotetta
3. tuotekehitys venyy
4. sijoittajat panostavat yritykseen lisää rahaa
5. tuotteen myynti takeltelee
6. sijoittajat eivät halua panostaa lisää rahaa
7. yritys vähentää henkilöstöä
8. yritys ilmoittaa muutoksista tuotteeseen
9. projekti vähitellen haudataan
Onneksi yrittäjän näkökulmasta tähän on helppo ratkaisu..