Aalto-yliopistossa aloittaville startup-sparrausta jo ennen starttia

Aalto-yliopistossa aloittaville startup-sparrausta jo ennen starttia
AES:n Startup Talkoo -tapahtumassa huhtikuussa pistivät talkoovoimaa peliin saman pöydän ääressä Thomas Hutton (vas.), Kristo Ovaska, Markus Bergman ja Riku Seppälä.
Syksyllä uudessa Aalto-yliopistossa aloittavilla opiskelijoilla on heti kättelyssä valmis auttaja startup-yritysten käynnistämiseen. Opiskelijoiden perustama Aalto Entrepreneusship Society eli AES sai jo tänä keväänä toimintansa hyvään vauhtiin.
Jarmo Lahti
1.6.2009 13:22
Kommentit 0

Ensimmäisestä ideasta viime syksynä alkanut AES järjesti ensimmäisen tapahtumansa jo tammikuun lopussa. Kesään mennessä yleisötilaisuuksia ehdittiin järjestää kuusi, ja niiden lisäksi pidettiin pienempiä yrityskäyntien kaltaisia tilaisuuksia.

– Juttu on opiskelijoiden tyhjästä käyntiin polkaisema. Nyt meitä on noin 30 ihmisen aktiivinen ydinjoukko, ensi syksynä toivottavasti 50. Tapahtumissa on käynyt yhteensä 400–500 eri ihmistä ja Facebook-ryhmässä on jo toista tuhatta jäsentä ja tavoitteena saada luku vuoden loppuun mennessä 2000:een, AES:n tiedottaja Aku-Ville Lehtimäki kertoo.

Lehtimäen mukaan tilaisuuksissa on käynyt startup-yrittäjien tai sellaisiksi havittelevien lisäksi myös paljon yksityisiä enkeli- ja pääomasijoittajia, muita alkuvaiheen sijoittajia sekä myös julkisia rahoittajia esimerkiksi Tekesin Tuli-ohjelmasta ja Averasta (eli Finnveran tytäryhtiö Aloitusrahasto Vera Oy:stä).

AES:n avustuksella ovat rahoitusta löytäneet jo muun muassa sellaiset startupit ("tai oikeastaan ne ovat vasta aihioita"), kuten Arctic Alarms ja CityYard, Lehtimäki kertoo.

– Muista startup-yhteisöistä eroamme siinä, että tavoitteenamme on auttaa lähinnä Aalto-yliopiston opiskelijoita löytämään oikeanlainen tiimi sekä oikeat rahoittajat ja asiantuntijat, jotta opiskelijat pystyvät perustamaan kasvuyrityksiä. Esimerkiksi Slushin ideana on ehkä enemmän tuoda mielenkiintoisia puhujia muiden startup-yritysten kuultavaksi, Lehtimäki arvioi AES:ää.

Seuralla on myös tapahtumia, jotka on suunnattu vain opiskelijoille. Niitä varten on kehitteillä jo opiskelijanumerolla toimiva ilmoittautumisjärjestelmäkin.

Ulkomaisia esikuvia ei Lehtimäen mukaan löydy.

– AES on ihan omanlaisensa opiskelijavetoinen yhteisö, mitään vastaavaa ei maailmalta löydy. Olemme toki tutustuneet Harvardin, MIT:n ja Babsonin yrittäjyyskerhoihin, mutta ne ovat paljon pienempiä ja toimivat mainittujen yliopistojen Entrepreneurship Centereiden yhteydessä.

Lisää Aiheesta
UutinenStart-upit tukevat toisiaan (28.10.2008 07:30)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle Areena tulee Lumiaan

Ruutukaappaus

Yleisradion uudistuneessa nettitelevisiopalvelussa ohjelmia voi katsella ja kuunnella 30 päivän ajan.

Googlen Schmidt: Näyttö kiinni

Google

Eric Schmidt muistutti opiskelijoita siitä, mikä elämässä oikeasti on tärkeää.

Apple ja Samsung neuvottelevat pakolla patenttisovusta

Samsung

Samsungin ja Applen toimitusjohtajat tapaavat tänään tuomioistuimen määräämässä pakkoneuvottelussa patenttioikeuksista.

 
Dilbert – 21.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949