Nokian suomalaiset eropaketit kalpenevat Bochum-pakettien rinnalla
Matkapuhelinjätti Nokian tänä keväänä tarjoamat eropaketit tekivät hyvin kauppansa, kuten Taloussanomat kertoi eilen torstaina.
Tuhat pakettia, joita Nokia tarjosi vapaaehtoisesti irtisanoutuville työntekijöilleen maailmanlaajuisesti, herättivät suurta kiinnostusta työntekijöiden parissa heti alusta lähtien.
Nokian tavoite tuhannesta vapaaehtoisesta lähtijästä täyttyi jo ennen pääsiäistä, vaikka prosessille oli alun perin varattu aikaa jopa toukokuun loppuun asti.
Taantumakeväänä nähdyt Voluntary Resignation Package -ohjelman paketit kalpenevat kuitenkin rahalliselta arvoltaan, jos niitä verrataan esimerkiksi korvauksiin, joita Nokia maksoi Bochumissa Saksassa irtisanomilleen työntekijöille.
– Kyllähän se taso on sellainen, ettei Suomessa ole moisia nähty, EU-työoikeuden asiantuntija, lakimies Jari Hellsten SAK:sta sanoo.
Bochumilaisille
enemmän
Vaikka bochumilaisille maksettuja paketteja rinnastetaan raa'asti keskustelupalstoilla Nokian nyt maksamiin paketteihin, pakettien suora vertailu ei ole ongelmatonta.
Hellsten esimerkiksi muistuttaa useaan otteeseen, että julkisuudessa esiintyneet Bochum-korvaukset maksettiin irtisanottaville, ei itse irtisanoutuville työntekijöille.
Puhtaasti taloudelliselta kannalta bochumilaisten korvaukset olivat kuitenkin suurempia kuin nyt nähdyt.
Tyypillinen korvaus Bochumista potkitulle työntekijälle oli 70 000–80 000 euroa.
Saksalaista IG Metall -ammattiliittoa edustava asiamies Ulrike Kleinebrahm kertoi Ylen 23. maaliskuuta esittämässä MOT-ohjelmassa bochumilaisten pääsevän henkilökohtaisen irtisanomisaikansa jälkeen 12 kuukaudeksi koulutusta ja kuntoutusta uutta työpaikkaa varten tarjoavaan Transfergesellschaftiin.
Sen lisäksi bochumilaiset saavat Nokialla tehdyn työuran keston, palkkatason ja iän perusteella määriteltävän kertakorvauksen.
Ylen MOT-ohjelman mukaan vapaaehtoisesti lähtevä Nokian suomalainen työntekijä voi taas saada lähtökorvauksena 5–15 kuukauden palkan, johon sisältyy irtisanomisajan palkka. Isoimmat potit on varattu 12 vuotta Nokian palveluksessa olleille.
Esimerkiksi 3 500 euroa kuukaudessa tienaava työntekijä saisi paketin myötä 52 500 euroa.
Sen lisäksi työntekijälle tarjotaan muutaman päivän kestävä työnhaku- ja uraohjaus.































Kommentit (13)
Kylläpä! 15x1620= 24300 - eli ihan kauhia summa :O
Verot veisivät siitä varmaan jotain 8k eli näppiin jäisi 16k. Sillähän eläisi kolme vuotta ilman huolia...
Ansiosidonnaisuudet siihen päälle
On!
Eivät tajua.