Matti Nikille ei syytettä lapsipornon suodatuslistasta
Valtakunnansyyttäjänvirasto päätti tänään jättää syyttämättä Matti Nikkiä keskusrikospoliisin estolistan julkaisemisesta. Lista on ollut vuosia Nikin lapsiporno.info-verkkosivuilla ja on käytännössä ote koko listasta.
Nikkiä epäiltiin listan julkaisun myötä "törkeästä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittämisestä Helsingissä 28.12.2007 lukien". Hän on kertonut julkaisseensa osoitetiedot omalla sivustollaan herättääkseen keskustelua sensuurista ja osoittaakseen, että suuri osa osoitteista on väärin perustein sensuroitu.
Estolista on koottu operaattoreita varten, jotta nämä voisivat estää surffaajien pääsyn sellaisille verkkosivuille, joiden katsotaan sisältävän lapsipornoa. Myös Matti Nikin sivut päätyivät listalle juuri sen julkaisemisen vuoksi.
"Ei riittävää
näyttöä"
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen tekemän syyttämättäjättämispäätöksen mukaan "jälkikäteen ei mahdollista todentaa, mitä kuva-aineistoa estotoimen kohteena olevat sivustot tosiasiallisesti sisälsivät sillä hetkellä, kun Nikki on luonut linkkejä niihin".
– Katson, että asiassa ei ole riittävää näyttöä syytteen nostamiseen Nikkiä vastaan esitutkinnassa tutkituista rikoksista, Kalske toteaa.
Päätöksen allekirjoitti myös valtionsyyttäjä Mika Illman. Asiaan liittyi kysymys listan salassapitovelvoitteesta. Se ei kuitenkaan päätöksen mukaan koske Nikkiä.
– En nosta syytettä myöskään salassa pidettävän tiedon paljastamisesta.
Ristiriitoja aiheuttanut estolista paljastui toisessa yhteydessä kokonaisuudessaan viime tammikuussa. Kyseessä oli tosin siinäkin tapauksessa listan melko vanha versio.
Nikki
kommentoi
Matti Nikki kommentoi tuoreeltaan tunnelmiaan It-viikolle sähköpostitse.
– Kaipa se oikeudenkäyntiuhka on ohi, PAITSI jos jatkan toimintaani. Tuo syyttämättäjättämispäätös näyttäisi perustuvan vain näytön puutteeseen, joten KRP voisi hyvinkin tehdä uuden tutkintapyynnön, mikäli jatkan sivustoni toimintaa.
Nikki ei ole ehtinyt ajatella asiaa sen kummemmin.
– Paitsi, että mikäli KRP:ltä ei tule mitään anteeksipyyntöä ja lausuntoa siitä, että sivujeni esto oli virhe, jää varmastikin tästä vaikutelma, että estotoimet olisivat olleet muka asialliset.
Nikki kertoo odottavansa innolla, millaisin elein KRP aikoo poistaa hänet estolistalta.
Mutta esto
säilynee
KRP:n rikosylikomisario Lars Henriksson totesi kuitenkin Helsingin Sanomille, että Nikin sivusto täyttää yhä estotoimien perusteet, eikä päätös vaikuta sivuston pitoon estolistalla.
Luettuaan tämän uutisen ja Henrikssonin mietteitä myös Tietokoneen artikkelista, on Nikki aikaisempaa pessimistisempi.
– Ehkä tulee uutta syytettä, kunhan keksivät siellä.
– Voi huoh, jos tämä sama rumba alkaa uusiksi, kun tässä on jo vuosi oltu löysässä hirressä, että miten menee. Odotin sitä oikeudenkäyntiä, että olisi saanut todistettua syyttömyytensä, mutta kun syytettä ei tullut ja perusteena on vain "näytön puute", niin tässä on oikeastaan aika p:mäinen tunnelma.
Päivitetty kello 17.35 Matti Nikin kommenteilla
Päivitetty kello 22.52 KRP:n arviolla ja Nikin uusilla kommenteilla
































Kommentit (9)
Otat sen riskin joka kerta kun avaat selaimen, oikeestaan aina kun liikut ulkonakin. Jokuhan on voinut heti sen seuraavan kulman taakse liimata seinän täyteen lapsipornoa. Kielletäänkö ulkonaliikkuminen koska se saattaa mahdollistaa lapsipornon levittämisen?? Entäs pitäskö paperikin kieltää kun riskihän on suuri, että se seinään kuvia liimaava pedofiili käyttää paperia toiminnassaa. Koko elämäsihän on pelkkä iso riski, että se saattaa sisältää lapsipornoa...
Ja sivu voidaan siis "sensuroida" (sensuuri kierrettävissä käyttämällä mm. OpenDNS-nimistä palvelua) vain koska epäillään, että se sisältää lapsipornoa (vaikka sivun sisältö olisi kaukana siitä) ja sivun sensuroiminen ei poista sivua internetistä. Toiseksi: me emme puolustele ketään, vaan vastustamme lapsipornoa ja yritämme vain sanoa, että nykyiset menetelmät ovat toimimattomia.
-GNU
Mutta että joku kehtaa ottaa tuollaisen aiheen elmäntehtäväkseen. Suojella noita Lastenraiskaajia ja muita sillä perusteella että valtio harjoittaa sensuuria. Toivottavasti kaveri jää vielä kiinni jostain ja pannaan linnaan.
Tuohan on lapsipornon vastainen sivusto. Pääsin nyt vasta lukemaan (löysin googlesta) ja siellähän on täyttä asiaakin. Selostettu juurta jaksain miten rikolliset toimii ja miten poliisin pitäisi toimia tehokkaammin. Ihan ammattimainen ote. Tulee kyllä mieleen, että et ole varmasti käynyt koko sivulla!
Et selvästikään ole yhtään kartalla sen suhteen, mistä tässä kaikessa on kyse. Jos sitä paitsi itse niin kovasti pelkäät joutuvasi väärille sivustoille, voit milloin tahansa asentaa omalle koneellesi ohjelmia, jotka rajoittavat nettikäyttöäsi.
Nikin oikeutettu pointti on, etteivät nykyiset estolistat toimi, vaan kyse on puhtaasta näennäistoiminnasta. Listojen kiihkeimmille puolustajille on tärkeintä, että näyttää siltä, että tälle vakavalle ja vastenmieliselle asialle tehdään jotain.
Oikeasti listojen ylläpitämiseen nyt uppoavat rahat kannattaisi käyttää perinteisempään nettipoliisitoimintaan ja kansainvälisen yhteistyön tehostamiseen, jotta lapsipornon tuottajat ja levittäjät saataisiin oikeuden eteen ja levityskanavat suljettua. Yhden maan helposti kierrettävä muutamien satojen sivujen estolista ei näiden tavoitteiden saavuttamista edistä.
Nikin tapauksessa arveluttavinta on lisäksi se, että krp on leimannut hänen sivustonsa virheellisesti lapsipornoksi lisäämällä sen estolistalleen. Näin, vaikka suomalaisia sivustoja ei ollut tarkoitus listalle lisätä, sillä Suomessa sijaitseviin palveluihin lain koura yltää muutenkin. Siis edellyttäen tietysti, että sivuilla todella olisi lain tarkoittamaa aineistoa.
Koska Nikin sivuilla ei sellaista ole, on krp jättänyt hänet löysään hirteen. Hänen sivustonsa on listattu krp:n toimesta lapsipornoksi, mutta koska siellä ei sellaista ole, ei syyttämiskynnys ylity, eikä tuomioistuin ole määrännyt sivuja poistettaviksi. Krp on siis mielivaltaisesti päättänyt leimata nettiaktivistin jonkin sortin epäilyksenalaiseksi ilman päivänvaloa kestäviä laillisia perusteita.