Tuottavuus nousi kolmanneksen kolmella näytöllä
Saksalaisen Fraunhofer-tutkimuslaitoksen tutkimuksen mukaan tietotyötä tekevien työteho paranee merkittävästi, jos heillä on käytössään kolme näyttöä tavallisen yhden sijaan.
Tutkijat mittasivat jopa 35,5 prosentin kasvun tuottavuudessa, kun kolme näyttöä on yhdistetty yhdeksi työpöydäksi. Tutkimus on osa Fraunhoferin OFFIFE 21 -hanketta, joka tutkii toimistojen suunnittelua ja teknologian, muotoilun ja sosiaalisten tekijöiden vaikutusta toisiinsa.
Tehokkuuden nousu on ilmeisintä tehtävissä, joissa tietoa työstetään usein. Kolmen näytön kokonaisuudesta hyötyvät etenkin tutkijoiden ja insinöörien kaltaiset työntekijät.
Kaikki 67 tutkimukseen osallistunutta suorittivat aluksi saman tehtävän perinteisessä työpisteessä, jossa oli 19 tuuman näyttö. Tutkijat laskivat tästä verrokkituloksen tehtävään käytetyn ajan ja oikein tehdyistä osatehtävistä annettujen pisteiden perusteella.
Tämän jälkeen tutkittavat jaettiin kolmeen ryhmään. Ryhmä 1 teki seuraavan tehtävän samanlaisessa työpisteessä, ryhmä 2:n käytössä oli 22 tuuman laajakuvanäyttö, ja ryhmä 3:lle annettiin kolme toisiinsa liitettyä 19 tuuman näyttöä, jotka muodostivat yhden työpöydän.
Ryhmä 1:n tuottavuus parantui vain 1,9 prosenttia, ja ryhmän 2 tulos nousi 8,4 prosenttia. Ryhmän 3 testattavien tehokkuus kasvoi 35,5 prosenttia. Ryhmissä 2 ja 3 myös tyytyväisyys työskentely-ympäristöön nousi selvästi.
– Tutkimuksemme osoittaa, että suuri näyttö voi lisätä käyttäjien tuottavuutta erittäin paljon. On myös merkittävää, että tuottavuus parani heti ensimmäisellä kerralla. Tuloksia voidaan vielä nostaa kouluttamalla työntekijöitä ja parantamalla tietojen sijoittelua näytöllä, Fraunhofer-instituutin Information Work Innovation -tiimin vetäjä Udo-Ernst Haner sanoo.
Fujitsu Siemens Computers tuki tutkimusta toimittamalla siinä käytetyt näytöt ja pc:t. Yritykselle osallistuminen projektiin oli tärkeää siitä saatavien tietojen takia. Saatu palaute otetaan huomioon kehitettäessä uusia tuotteita.
































Kommentit (6)
Virtuaalityöpöydätkin ovat kivoja. Nekin lisäävät tehoa. Siitäkin pitäisi tehdä tutkimus. Ja enempi ei maksaisi sen enempää.
Pari-kolme sataa ylimääräisestä näytöstä kolmen-viiden vuoden kestoiällä on luokkaa kymppi kuussa ja sillä ei ole käytännössä mitään merkitystä kokonaiskustannuksiin.
Virtuaalityöpöytä auttaa, mutta ei ole ratkaisu: Kolmessa näytössä on yksinkertaisesti näyttöpinta-alaa niin paljon enemmän että saa asioita yhtäaikaa näkyviin, joka nähdäkseni on se avain tässä.
Työasioissa kun joutuu selaamaan paperimanuaaleja, niin niitä on ihan normaalisti 6 tai 7 auki yhtäaikaa * a4 ja nykynäytöille ei järjellisellä fonttikoolla mahdu kuin yksi tai kaksi senkokoista, vaikka olisi isokin näyttö, a4 kun on melkein a4:n kokoinen ruudullakin ja avattuna siis a3 eli ~20 tuumaa.Pari tämmöistä levälleen ja isokin ruutu on täysi, siinä missä papereita voi levittää koko työpöydän leveydeltä, monta neliömetriä.
Höpö höpö.
3.3.2009 12:35
FEIKKI!