"Maailman tunnetuin" internet-yhtiö hakee kuvaajia karttaprojektiin Suomessa

Henkilöstöpalveluyhtiö Kelly Services haluaa palkata kolme henkilöä kuvaamaan pääkaupunkiseudun katuja ja teitä.
Asiakasyhtiön nimeä ei mainita, mutta sitä luonnehditaan lauseella "yksi maailman tunnetuimmista Internet-palveluja tarjoavista kansainvälisistä yrityksistä". Lisäksi todetaan, että "saat käyttöösi yrityksen auton, jossa on kamera ja kaikki tarvittavat laitteet".
Valitut henkilöt koulutetaan tehtävään Tukholmassa, ja työt alkavat maaliskuussa 2009. Urakka kestää puoli vuotta.






























Kommentit (11)
käynistymisen Suomessa saa aikaan.
Tietosuojavaltuutettu kieltää välittömästi
tietosuojalakeihin perustuen, useimmat Google
palvelut ovat vähintäänkin epäilyttäviä vrt
suomen lakeihin.
Muinainen Eemeli sähköpostihakemistokin piti
tuhota, koska "asiakas itse ei ollut syöttänyt
tietoja". Google & Yahoon voima on automaatiosta
mitä suomen laki ei salli, kuten valtavan massan
käyttöä mainonnan kohdistamiseen.
Se on ollut mahdollista aiemmin kuten DataCenterit ovat olleet muualla kuin suomessa. Seuraavaksi Youtube cache palvelinten sulkeminen syy: tekijänoikeusloukkaukset ?
Ja mitä tulee tietosuojalakiin, niin on todella hyvä, että meillä on sellainen.
Ja varsinkin ahtaassa Stadissa?
Kamera on auton katolla. Onko Helsingissä mielestäsi poikkeuksellisen matalat kadut?
Kamera on auton katolla. Onko Helsingissä mielestäsi poikkeuksellisen matalat kadut?
Ainakaan kuvan kaltainen se ei voisi olla, koska liikennelaissa on määrätty mitat, jotka saa törröttää autosta suuntaa tai toiseen.
Ja viititkö vielä kerran kerrata ja pastettaa ne "törrötyksen" mitat, nimittäin yläpuolelle saapi mennä 4m
No, idiootteja aina löytyy. Kaikki ei mahdu näihin tosi-TV ohjelmiin.